
pihasuunnittelu
Pihasuunnittelu helpottaa piha-alueiden rakentamista ja ehostamista. Suunnitelman avulla kokonaisuus pysyy hallittavana ja pihaa voi rakentaa vaikkapa osio kerrallaan.
Hyvä pihasuunnitelma ottaa huomioon asukkaiden moninaiset tarpeet. Lapsille on hyvä rakentaa leikkipaikkoja, aikuiset puolestaan suosivat usein esimerkiksi rentoutumistiloja. Pihasuunnittelmaan kuuluu yleensä tilanjaon ja eri toimintojen suunnittelu. Mihin terassi sijoittuu? Entäpä leikipaikka? Kulkuväylät ovat niinikään hyvä ottaa huomioon suunnittelussa.
Pihasuunnittelussa kannattaa miettiä myös sitä, haluaako pihasta helppohoitoisen vai haluaako käyttää enemmän aikaa kasvien hoitoon. Puut, pensaat ja monivuotiset perennat ovat helppohoitoisa, nurmikko, yrttitarha tai leikattava pensasaita puolestaan vaativat hiukan enemmän työtä.
Pihan suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös ympäristö. Haja-asutusalueella pihan voi suunnitella melko vapaasti, mutta erityisesti taajamissa tulle ottaa huomioon erilaiset kaavamääräykset.
Pihasuunnittelun voi tehdä itse esimerkiksi käyttämällä tontin karttaa apuna. Karttaan voi hahmotella pihaan tulevat alueet ja väylät. Jos haluaa ammattilaisen apua, niin tarjolla on runsaasti erityyppisiä palveluja – voit tilata ammattilaiselta esimerkiksi yleissuunnitelman tai vaikkapa hyvinkin yksityiskohtaisen istusussuunnitelman pihaasi varten.
Löydä galleriastamme ideat ja vinkit aiheesta pihasuunnittelu ja lue pihasuunnitteluaiheiset blogijutut!
Katso myös: Piha & puutarha | Terassi | Terassilasit ja parvekelasit | Puutarhakalusteet















