View of Vuores, Tampere

Asuinalueena Vuores, Tampere

Onko haaveissasi asunto alueelta Vuores, Tampere? Tutustu alueeseen

Vuores sijaitsee Tampereen eteläosassa, Lempäälän rajan tuntumassa. Sen naapurikaupunginosia ovat Hervanta ja Lahdesjärvi.

Vuores asuinalueena

Vuoreksen rakentaminen aloitettiin vuoden 2012 asuntomessualue Virolaisesta. Asuntomessujen teemana oli moderni puutarhakaupunki. Vuorekseen rakennetaan useita asuinalueita, joilla kaikilla on oma luonteensa. Esimerkiksi Isokuusesta on tulossa Suomen suurin nykyaikainen puukaupunkialue. Kokonaisuudessaan Vuoreksen on tarkoitus valmistua vuoden 2025 paikkeilla. Vuoreksen alueelta löytyy niin kerros- ja rivitaloja, omakotitaloja kuin moderneja kytkettyjä kaupunkipientaloja. Rakentamisessa suositaan ekotehokkuutta ja moderneja taloteknisiä ratkaisuja. Palveluita alueelle on suunnitteilla sitä mukaan kun alue kasvaa. Vuores-talossa sijaitsee koulukeskus, jossa opetusta annetaan alaluokille. Parin vuoden päästä koulukeskus laajenee myös yläluokille. Talosta löytyy myös neuvola ja hammashoitola sekä liikuntahalli. Vuoreksessa sijaitsee tällä hetkellä kaksi päiväkotia. Tulossa on myös luonnontieteisiin erikoistuva päiväkoti.

Millaista on asua Vuoreksessa Tampereella?

Läheisyys luontoon näkyy muun muassa läpi kaupunginosan läpäisevässä puisto- ja viheralueessa. Kaikilta Vuoreksen asuinalueilta on suorat yhteydet puistoalueille tai luonnontilaiseen ympäristöön. Lenkkipolut kiertävät Vuoreksen ympäri eikä sieni- tai marjametsäänkään ole omalta ovelta montaa askelta. Sade- ja valumavedet eli hulevedet käsitellään luonnonmukaisella tavalla. Keskuspuiston kävelyreittien varsilta löytyykin maisemaan istuvia hulevesialtaita ja vesikasvillisuutta. Mikäli oma piha puuttuu mutta sormet syyhyäisivät multaan, löytyy viherpeukaloille alueelta viljelypalstoja.

Vuoreksen alueelta on hyvät kulkuyhteydet. Särkijärven sillan kautta matka Tampereen keskustaan on noin 7 kilometria. Lisäksi moottoritie Helsinkiin on aivan alueen tuntumassa. Vuores on uusi kaupunginosa, jonka suunnittelussa lähtökohtana on ollut luonnonläheisyys ja ekologisuus yhdistettynä teknologiaan ja moderniin arkkitehtuuriin. Yhtenä esimerkkinä tästä on asuinalueen jätteiden putkikeräysjärjestelmä. Eräs kaupunginosan erikoisuus on myös rakennuksiin, silloille ja aukioille integroidut taideteokset. Alueella edellytetään, että kaikkeen asuin- ja liikerakentamiseen (pois lukien omakotitalot) kytketään ympäristötaiteen toteutus. Tässä kaupunginosassa ei myöskään kaihdeta rohkeita värivalintoja rakennusten julkisivuissa.

Lue lisää

Katso myös koko Tampere asuinalueena

Vuores, Tampere: 137 myytävää asuntoa

Asuntojen hinnat alueella Vuores, Tampere

Neliöhinta
3820 €/m²
Tampere: 4 219 €/m²
Markkinointiaika
134 vrk
Tampere: 107 vrk

Asuminen ja asukkaat alueella Vuores, Tampere

Postinumeroalueella 33870, johon Vuores kuuluu, yleisin asumistyyppi on kerrostalo ja asuntojen keskikoko on 61 m².

73 % kerrostaloasuntoja27 % pientaloasuntoja
38 % omistusasujia62 % vuokra-asujia

Tiedot perustuvat postinumeroon 33870. Tietolähde: Etuovi.com ja Tilastokeskus. (Postinumeroalueittainen avoin tieto, Tilastokeskus. Aineisto on ladattu Tilastokeskuksen rajapintapalvelusta 29.1.2021 lisenssillä CC BY 4.0)

/static/media/236e2d375701822ec9f5.jpg
Talouksien keskikoko
1.9
Lapsiperheitä
26 %
Keski-ikä
30 v

Kiinnostaako asuntojen hintakehitys?

Tilaa sähköpostiisi asuntomarkkinakatsaus alueeltasi.