Muuta taloyhtiöstä
Varsinaisessa yhtiökokouksessa 21.6.2023 myönnettiin hallitukselle valtuudet muuttaa rahoitusvastikkeita
korkotilannetta vastaavaksi. Päätettiin kartuttaa lainanlyhennysrahastoa enintään osakkaiden maksamien
pääomavastikkeiden lainanlyhennysosuuden ja osakaslyhennysten määrällä. Päätettiin myöntää hallitukselle valtuudet
periä/jättää perimättä tarvittaessa ylimääräinen enintään kahden kuukauden hoitovastiketta- ja/tai pääomavastikkeita
vastaava summa yhtiön taloudellisen tilanteen niin vaatiessa/salliessa.
Ylimääräisessä yhtiökokouksessa 9.2.2023 päätettiin järjestyssääntöjen muutoksesta. Yhtiökokous teki vastaehdotuksen
järjestyssääntöjen kohtaan 16. Korjaustöissä on otettava huomioon naapureiden asumisviihtyvyys ja porraskäytävien
siisteys. Melua tai muuta häiriötä aiheuttavista töistä on ilmoitettava etukäteen ilmoitustaululla, ja ne on pyrittävä
tekemään arkisin kello 09.00 - 21.00 välisenä aikana. Ehdotus sai kannatusta, eikä kukaan vastustanut ehdotusta. Ehdotus
hyväksyttiin sekä järjestyssäännöt hyväksyttiin tällä tekstiosan korjauksella.
Päätettiin antaa hallitukselle valtuudet avata yhtiölle 30 000 €:n limiittitili sillä ehdolla, että sitä todella tarvitaan ja
hallitus on kilpailuttanut vähintään kolmelta eri pankilta tarjouksen.
Ostajalle aiheutuvat kustannukset: Varainsiirtovero 1,5% maksettava kaupanteossa
Lunastusoikeus: Lunastusoikeus yhtiöllä Lunastuslauseke koskee autohallipaikkoja kts.YJ 8§,9§,10§,11§, lunastusoikeus osakkailla Lunastuslauseke koskee autohallipaikkoja kts.YJ 8§,9§,10§,11§