
Alvar Aalto
Alvar Aalto on kuuluisa suomalainen arkkitehti ja muotoilija, jonka suunnittelutyöt tunnetaan myös kansainvälisesti. Alvar Aalto on suunnitellut rakennuksia Suomessa, mutta myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Suomessa tunnettuja Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia ovat muun muassa Finlandia-talo ja Teknisen korkeakoulun rakennukset. Alvar Aallon mukaan on nimetty Suomessa myös useita paikkoja, kuten katuja ja teitä, sekä museo ja yliopisto.
Alvar Aalto -huonekalut tunnetaan ajattomasta designista
Alvar Aalto on erityisen tunnettu huonekaluistaan ja lasiesineistään. Aallon huonekalut toivat hänelle mainetta 30-luvulla, jolloin niitä esiteltiin ympäri maailmaa. Aalto on ollut mukana perustamassa Artekia, joka on yksi pohjoismaisen muotoilun käsitteen sanansaattajista. Eräs kuuluisimmista Aallon lasiesineistä on Savoy-maljakko. Iittala myy Aallon suunnitelemaa mallistoa vielä tänäkin päivänä. Tunnetuimpia Aallon huonekaluja edustaa kolmi- ja nelijalkainen pinottava jakkara.
Alvar Aalto -sivuiltamme löydät kuvia Etuovi.comin hienoimmista sisustuksista, joissa on mukana Alvar Aallon suunnittelemia huonekaluja ja esineitä. Blogissa esittelemme Alvar Aallon tuotantoa tarkemmin. Inspiroidu Alvar Aallon upeista ja ajattomista klassikoista!
Katso myös: Artek | Arabia | Eero Aarnio | Ilmari Tapiovaara | Kaj Franck | Yki Nummi



