Kiinteistömaailma Joensuu | Kotipysäkki Oy

Kerrostalo | 3h + k + s

Kalevankatu 31 / Niskakatu 21, Keskusta, Joensuu

Hinta

123 000 €

Koko

77,5 m²

Vuosi

1970

Tervetuloa tutustumaan tähän valoisaan ylimmän kerroksen asuntoon aivan keskustan liepeillä! Ollaan muutaman korttelin päässä torilta, joten kaikki keskustan palvelut ovat helposti tavoitettavissa. Lisäksi Mehtimäen ulkoilualueet ovat kohtuullisen kävelymatkan päässä, joten esimerkiksi hiihtämäänkin pääsee helposti! Hissitalo on valmistunut vuonna 1970 omalle tontilleen. Tämä asunto hurmaa valoisuudellaan, sillä ikkunoita on kahteen eri suuntaan. Olohuoneessa komeilee sisustuskivipintainen takka Harvian takkasydämmellä, mikä on harvinaisuus kerrostaloasunnoissa. Kylpyhuoneen jatkeena on myös sauna, joka on aikaisemman omistajan toimesta muutettu varastoksi ja siksi lauteet sekä kiuas on otettu pois. Tule tutustumaan tähän kotiin, joka tarjoaa loistavan sijainnin lähellä keskustan palvleuja ja mm. yliopiston kampusta. Huoneiston porraskäytävään käynti Kalevankadun puolelta. Avainsanat: Palvelut lähellä Ei huolta putkista Hyvät liikenneyhteydet

Jaa kohde

Tulosta PDF

Tilaa esite

Esittelyaika

Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.


Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Kohdenumero
1362580
Sijainti
Tyyppi
Kerrostalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
3h + k + s
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
77,5 m²
Kokonaispinta-ala
77,5 m²
Kerrokset
3/3
Rakennusvuosi
1970
Vapautuminen
Heti

Hinta

Myyntihinta

123 000,00 €

Velaton hinta

123 000,00 €

Neliöhinta

1 587,10 €/m²

Vastike

Hoitovastike

320,85 € / kk

Yhtiövastike yhteensä

320,85 € / kk

Muut maksut

Autopaikkamaksu

7,00 € / kk

Lisätietoa maksuista

Ennakkovesimaksu 15 euroa/hlö/kk, joka tasataan huoneistokohtaisen vesimittarin mukaan.
Vesimaksu: Oma mittari

Sauna
  • Asunnossa on sauna
  • Taloyhtiössä on sauna
Parveke
Asunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
Parvekkeen ilmansuunta: länsi
lasitettu
Hissi
  • Taloyhtiössä on hissi
Tietoliikenne
Internet-yhteys: Laajakaistayhteydet tilattava Elisalta. Myös mobiiliyhteydet.
Kohteen lisätiedot
Kaapeli-TV liittymä
Asunnon kunto
Hyvä
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Kaukolämpö
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaali: Betoni
Keittiön kuvaus
Jääkaappi/pakastin, astianpesukone, keraaminen liesi, liesituuletin hormiin
Lattiamateriaalit: Laatta
Seinämateriaalit: Laatta, tapetti
Kylpyhuoneen kuvaus
Kylpyhuone, suihku, suihkuseinä, peilikaappi, allaskaappi. Saunassa katto ja seinät paneeloitu, lauteet ja kiuas otettu pois käytöstä.
Seinämateriaali: Laatta
Lattiamateriaali: Laatta
Olohuoneen kuvaus
Sisustuskivipintainen takka Harvian takkasydämmellä.
Lattiamateriaalit: Parketti
Seinämateriaalit: Tapetti, maalattu
Makuuhuoneiden kuvaus
Lattiamateriaalit: Laminaatti
Seinämateriaalit: Tapetti
Säilytystilojen kuvaus
Kaapistot
Kattomateriaalin kuvaus
Huopa

Mitä maksaisi remontti?

Katso alueen Joensuu toteutuneet remonttihinnat ja kilpailuta alueen urakoitsijat Urakkamaailmassa.

Hae hinnat
Urakkamaailma.fi logo.
Taloyhtiöön kuuluu
Taloyhtiössä on sauna, Hissi
Muuta taloyhtiöstä
Sisäänkäynti Kalevankadun puolelta.
Ostajalle aiheutuvat kustannukset: Ei tiedossa.
Taloyhtiön autopaikat

sähköpistokepaikkoja: 23

Tehdyt remontit
1995 kuntoarvio tehty, 1997 kattohuopa uusittu, julkisivut korjattu, ikkunat ja parvekeovet uusittu/korjattu, 1999 jätekatos rakennettu, pihalaatoitus ja autokatoksen katto korjattu, 2005 käyttövesiputkisto, loput patteritermostaatit, 2005-2006 tähtiverkon kaapeliveto, 2012 uudet porraskohtaiset poisto-ilmakoneet, väestönsuojan poisto-ilmakanavisto, poisto-ilmakoneen asentaminen ja hätäpoistumistien korjaaminen, asuntopuolen iv-kanaviston nuohous, liikesiiven iv-järjestelmän asentaminen ja uuden tuloilmakoneen asentaminen. 2013 kylmiön kylmäkoneiston korjaus, Kalevankadun puolen sokkelin ja ikkunapeltien maalaus, 2014 Niskakadun puoleinen ulko-ovi, pihanpuoleisen kivijalan maalaus, hissien kontaktorien uusiminen, 2015 kylpyhuoneiden kosteusmittaukset, kylpyhuoneiden korjauksia, 2016-2017 kylpyhuoneiden korjauksia jatkettu, ulkorakennuksen seinien maalaukset, 2017 asuinsiiven ulko-ovien maalaus, 2018 parvekkeen ovet uusittu, lukitus uusittu, liiketilan paneloinnin uusinta/maalaus, katon tiivistyskorjauksia, hissin kuntotutkimus, 2019 lattiakaivojen pinnoitus, uusittu jätekatoksen ovi, 2020 Kalevankadun parvekkeiden levyjen maalaus ja julkisivun pesu, 2021 lämmönvaihtimen uusinta ja katto remontti
Tulevat remontit
Yhtiön arvioidut tulevat remontit, joiden tarvetta arvioidaan erikseen: Vuonna 2021 suunnitteilla olleet liikesiiven katoksen pilarien korjaus, kellarin lattian korjaus, Iv-putkistojen nuohous, 2022 suunnitteilla olleet taloyhtiön saunan remontointi, hissien korjaus, parvekkeiden kuntoarvio, vesimittarien uusiminen, sulku- ja linjansäätöventtiilien uusiminen, 2023 lämmitysjärjestelmän tasapainotus, kaikkien huoneistojen vesikalusteiden tarkastus, 2024 pesulan, varastojen ja yhdyskäytävien maalaus, 2025 parvekkeiden ikkunoiden remontointi, jäte- ja autokatoksen maalaus, viemärien sukitus, 2026 autotallin ovien uusinta
Energialuokka
F (2013)
Tontin koko
3 170,3 m²
Tontin omistus
Oma

Asunto Oy Joensuun Niskakatu 21

Etuovi.comin taloyhtiösivun tiedot ovat koostettu useammasta eri lähteestä. Tiedot eivät ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä.

Tutustu taloyhtiöön »
Palvelut
Koulut: Joensuun keskustassa (n. 2.0 km)
Ruokakaupat: Joensuun keskustassa (n. 2.0 km)
Lähipalvelut: Joensuun keskustassa (n. 2.0 km)
Päiväkodit: Joensuun kaupunki (n. 2.0 km)
Liikenneyhteydet
Joensuun keskustasta (n. 2.0 km)

Pihan kuvaus
Pihan ilmansuunnat: länsi
Tiedustelut
Matti Partanen, 045 6118650
matti.partanen@km.fi

UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.

Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit

täältä »

Joensuu

Asuinalueena Keskusta, Joensuu

Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.

Tutustu alueeseen ja alueen asuntomarkkinoihin »

Matti Partanen

kiinteistönvälittäjä, LKV

Kiinteistömaailma Joensuu | Kotipysäkki Oy

Kiinteistömaailma Joensuu | Kotipysäkki Oy

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.