Ihastuttava kesäparatiisi Jalajanjärven rannalla. Aurinkoinen etelään avautuva kaunis pihapiiri, hirsihuvila, rantasauna ja hiekkaranta, luonnonrauhaa, jossa veneet eivät pörrää eikä teiden äänet häiritse. Hyvä sijainti ja nopea yhteys pääkaupunkiseudulta moottoritietä Heinolaan, josta noin 30 min päällystettyjä teitä pitkin perille. Kesäkaupunki Heinolan ja tunnetun mökkikunnan Mäntyharjun palvelut noin puolen tunnin matkan päässä. Huikean kaunis huvilamiljöö ja hoidettu pihapiiri paljastuvat vasta kun käyt takorautaisesta portista pihalle. Katse ohjautuu välittömästi rantaan ja puutarhan tunnelma on jotenkin Välimerellinen, vaikka ollaan keskellä suomalaista järviluontoa. Puutarhan suunnittelu on erityisen onnistunut, katse ohjautuu kiveysten, kulkuväylien ja ikivihreiden istutusten avulla kimmeltävän järven pintaan. Laaja nurmialue on kaunis katsella ja kohtuullisen helppohoitoinen robottileikkureiden avulla. Punainen hirsihuvila rinteessä kaikilla mukavuuksilla on kuin suunniteltu perheen ja ystävien viihtymiseen yhdessä. Astuessasi sisään huvilaan, on ilmapiiri kodikas ja lämmin. Puupinnat ja vaalea lattia ovat yhtä aikaa tyyliltään perinteinen ja ajaton. Mukava olohuone ja keittiön jatkeena oleva ruokailutila ovat avointa tilaa rennolle yhdessäololle. 2004 tehdyssä laajennuksessa rakennettiin huvilaan toinen kerros, jolloin sijoitettiin rannanpuoleiseen päätyyn päämakuuhuone, jonka näkymät ovat jotain sellaista joka pitää kokea itse paikan päällä. Kaikkineen makuuhuoneita päärakennuksesta löytyy viisi eli hyvät omat majoitustilat myös isommalle joukolle. Päärakennuksen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu erillinen rantasauna terassilla sekä piharakennuksen ”viihdekeskus” baareineen, jossa ilta jatkuu helposti pikkutunneille sateenkin sattuessa. Vieraille tai omaa rauhaa kaipaavalle löytyy oma ”sviitti” piharakennuksesta, mainio rauhallinen tila myös etätöihin tarpeen tulleen. Pihasta ja näkymistä täällä voi nauttia monella tapaa, pitkällä lounaalla huvilan edessä olevalla kivetyllä patiolla, saunajuomat saunan terassilla ja auringosta rannan terassilaiturilla. Hyvin loiva rinne on helppokulkuinen ja mahdollistaa pihasta nauttimisen myös pelien ja leikkien muodossa. Hiekkaranta on lapsille mieluinen ja turvallinen vesileikkeihin. Pienellä järvellä on mukava soudella, suppailla ja kalastaa. Viherpeukalo löytää varmasti mieluisaa puuhaa kesäpäiviin, tilaa on niin keittiöpuutarhalle ja perennapenkeille. Hyvin hoidettu piha ja tarkkaan kunnossapidetyt rakennukset muodostavat täällä erityisen kokonaisuuden, josta voi nauttia ympärivuoden tai asua vaikka vakituisesti. Nauttia luonnosta ja levollisesta elämänmenosta kaikessa rauhassa. Tämä kesäparatiisi jättää varmasti pysyvän muistijäljen ja saa haaveilemaan, niistä melkein nurkan takana odottavista raukeista kesäpäivistä, kun kävelet huvilalta polkua pitkin rantaan nauttimaan ensimmäisestä lomapäivästä. Varaa aikasi kiireettömään yksityisesittelyyn. THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. Bo LKV | Katja Kolu | 0400 199 076 | katja.kolu@bo.fi
Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.
Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.
Hinta
Myyntihinta
389 000,00 €
Velaton hinta
389 000,00 €
Muut maksut
Kiinteistövero
540,42 € / vuosi
Lisätietoa maksuista
Sähkönkulutus 25 266kWh/2022 ja 25 224kWh/2023. Sisältää myös käyttösähkön ja sähköauton latauksen. Kymenlaakson Jäte/sakokaivon tyhjennys 102,80eur/2023. Jätevedet tyhjennetty 2 kertaa. Kymenlaakson Jäte/jätemaksut 151,36eur/2023. Tiemaksu joitakin kymppejä vuodessa.
UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.
Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit
täältä »Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.
Kiinteistönvälittäjä LKV | Partner
Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.
Asumisen unelmat, puheenaiheet ja uutiset sähköpostiisi joka lauantai.
Tilaus luo Alma-tunnuksen, jotta saat kaikki kirjautuneen käyttäjän hyödyt käyttöösi. Alma Media tietosuojakuvaus
Yhteistyössä:
Etuovi.com on Suomen suosituin ja tunnetuin asuntojen markkinapaikka. Meiltä löydät 95 220 ilmoitusta.