Nyt myynnissä ainutlaatuinen tilaisuus päästä omistamaan metsätila Jäätsalon saaresta Outokummusta. Metsätila on suurimmaksi osaksi lehtomaista kangasta ja näin ollen omaa erinomaiset metsien kasvuolosuhteet.
Myyjä pidättää itsellään noin 0,6 ha määräalan. Lisäksi myyjät pidättävät itsellään metsästysoikeuden. Metsästysoikeuden kirjaamisen kiinteistörekisteriin maksaa myyjä.
Kiinteistöstä on myynnissä 8,8 ha määräala lammassaarilta.
Juojärvi on yksi Suomen kirkkaimmista ja puhtaimmista järvistä. Matkaa mantereelle on noin 2-2,5km. Tilalla ei ole tieoikeuksia tai oikeutta venevalkamaan. Tästä uuden omistajan täytyy tehdä toimitus maanmittauslaitoksella esimerkiksi lainhuudatuksen yhteydessä.
Puustotiedot on inventoitu toukokuussa 2023, jonka jälkeen edellisen kasvukauden kasvu on simuloitu tähän päivään.
Metsätilan kokonaispuusto vuonna 2024 on 7933 m³, eli keskimäärin 181 m³/ha metsätalousmaalla
Tukkipuuta yhteensä:
3536 m³ , eli 45 % tilan kokonaispuustosta.
Kuitupuuta yhteensä:
4231 m³ , eli 53 % tilan kokonaispuustosta.
Muuta runkopuuta yhteensä:
166 m³ , eli 2 % tilan kokonaispuustosta.
Tieoikeuksia tai muita etuuksia tilalla ei ole.
Lisätiedot, liitteet ja tarjouksen tekeminen lisätietolinkin kautta! Tee tarjous viimeistään 14.6.2024 kello 12:00, myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset.
Kauppaan liittyvät kulut ostajalle: kauppahinta, varainsiirtovero (3 % kauppahinnasta), lohkomiskulut, lainhuudatusmaksu 161 €, kaupanvahvistajanpalkkio 128 €.