Sotilastorpankuja 1, Lintuvaara, Espoo

Asunto Oy Espoon Lintunen

Unelmoitko ekologisesta kodista ja helposta asumisesta? Asetu Espoon Lintuseen ja saat molemmat. Asunto Oy Espoon Lintunen on luonnonläheistä rakentamista ja asumista pientalovaltaisella alueella Espoon Lintuvaarassa. Lintuseen kuuluu kahdeksan paritaloa ja kolme rivitaloa, jotka muodostavat yhdessä kodikkaan ja suojaisan pihapiirin. Talojen puujulkisivut sopivat perinteikkään ja pidetyn alueen tyyliin ja niiden mittakaava on ihmisläheinen, jolloin ne istuvat hyvin vehreään ympäristöönsä. Ympäristöä on ajateltu näissä talossa muutenkin, sillä kaikki asunnot ovat Lapti Ekokoteja, joissa ekologisuus on huomioitu kaikessa rakennusvaiheesta arjen asumiseen. Ekokoti on kaikin tavoin fiksu valinta: samalla kun uudessa kodissasi on huomioitu luonnonvarojen säästäminen, myös asumisen käyttökustannukset ovat tavanomaista pienemmät. Arjen helppoutta ja ekologisuutta lisää, että palvelut ovat lähellä ja julkinen liikenne toimii, eli täällä pärjäät myös ilman omaa autoa. Espoon Lintusen paritalot ovat kaksikerroksia ja rivitaloasunnot yksikerroksisia. Kaikissa asunnoissa on oma terassi ja piha sekä varasto kätevästi sisäänkäynnin yhteydessä, lisäksi taloyhtiöllä on yhteinen pyörävarasto. Näissä kodeissa on helppo viihtyä. Kaikissa on vakiona parkettilattia, laatoitetut kosteatilat ja hyvin varusteltu keittiö, jossa on esimerkiksi tyylikäs ja turvallinen induktioliesitaso. Kun varaat kotisi ajoissa, voit lisäksi itse vaikuttaa sen ilmeeseen. Asunto Oy Espoon Lintunen on sinulle, joka arvostat kestävää huomista.

Perustiedot

Kohdenumero
p97632
Sijainti
Espoo, Lintuvaara, Sotilastorpankuja 1, 02680
Rakennusvaihe
Ennakkomarkkinoinnissa
Rakentamisen valmistuminen
Toukokuu 2022
Taloyhtiö
Asunto Oy Espoon Lintunen
Autopaikat
Autopaikkoja on yhteensä 36, joista kaksi on yhtiön hallintaa jääviä liikuntaesteisen autopihapaikkoja. Osakkeina myytäviä autokatospaikkoja on 14, näissä on varaus sähköauton lataukseen sekä 20 autopihapaikkaa.
Muuta taloyhtiöstä

RAKENNUSTAPASELOSTE

Puu

LIIKENNEYHTEYDET

Bussipysäkki n. 250 m, Leppävaaran asema n. 2,5 km

PALVELUT

Alepa Lintuvaara n. 1 km, kauppakeskus Ristikko n. 1,7 km, kauppakeskus Sello n. 2,7 km

HUONEISTOJEN OMISTUSMUOTO

Oma

KÄYTTÖ- JA LUOVUTUSRAJOITUKSET

Rajoituksia: on.

VARASTO- JA SÄILYTYSTILAT

Tekniset tilat, väestönsuoja, irtainvarastotilat ja ulkoiluvälinevarastot.

KATTOTYYPPI

Harjakatto/peltikate

ANTENNIJÄRJESTELMÄT

Kaapeli-tv

LÄMMITYSJÄRJESTELMÄT

Maalämpö, vesikiertoinen lattialämmitys

Huoneistoja yhteensä
28
Tontin vuokraaja
1

Kohteet taloyhtiössä, 28 kpl

Selite
Koko
Kerros
Myyntihinta
Velaton hinta
Tila
A1
4h+kt+s
87,5 m²
1
124 125 €
433 125 €
Varattu
A2
4h+kt+s
87,5 m²
1
124 125 €
433 125 €
Varattu
B3
4h+kt+s
87,5 m²
1
124 125 €
433 125 €
Varattu
B4
4h+kt+s
87,5 m²
1
124 125 €
433 125 €
Varattu
C5
5h+kt+s
104,5 m²
1
140 038 €
488 538 €
Varattu
C6
5h+kt+s
104,5 m²
1
140 038 €
488 538 €
Varattu
D7
5h+kt+s
104,5 m²
1
140 038 €
488 538 €
Varattu
D8
5h+kt+s
104,5 m²
1
140 038 €
488 538 €
Varattu
E10
3h+kt+s
65 m²
1
107 250 €
373 750 €
Varattu
E11
4h+kt+s
78 m²
1
128 500 €
448 500 €
Varattu
E9
4h+kt+s
78 m²
1
125 750 €
438 750 €
Varattu
F12
4h+kt+s
78 m²
1
128 500 €
448 500 €
Varattu
F13
4h+kt+s
78 m²
1
125 750 €
438 750 €
Varattu
F14
3h+kt+s
65 m²
1
110 000 €
383 500 €
Varattu
F15
3h+kt+s
65 m²
1
110 000 €
383 500 €
Varattu
F16
3h+kt+s
65 m²
1
110 000 €
383 500 €
Varattu
F17
5h+kt+s
96,5 m²
1
149 500 €
521 000 €
Varattu
G18
4h+kt+s
78 m²
1
128 500 €
448 500 €
Vapaa
G19
3h+kt+s
65 m²
1
107 250 €
373 750 €
Vapaa
G20
4h+kt+s
78 m²
1
125 300 €
436 800 €
Varattu
H21
5h+kt+s
104,5 m²
1
142 988 €
498 988 €
Varattu
H22
5h+kt+s
104,5 m²
1
141 150 €
491 150 €
Varattu
I23
4h+kt+s
87,5 m²
1
128 563 €
447 563 €
Varattu
I24
4h+kt+s
87,5 m²
1
128 563 €
447 563 €
Varattu
J25
4h+kt+s
87,5 m²
1
128 563 €
447 563 €
Varattu
J26
4h+kt+s
87,5 m²
1
119 813 €
417 813 €
Varattu
K27
4h+kt+s
87,5 m²
1
119 813 €
417 813 €
Varattu
K28
4h+kt+s
87,5 m²
1
119 813 €
417 813 €
Varattu
swap_horiz

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne myyjältä.