Huoneistokeskus Töölö, Etelä- ja Länsi-Helsinki

Kerrostalo | 2h, avok, kph, s, ransk. p

Sahanmäenkuja 3, Vallila, Konepaja, Helsinki

Hinta

379 900 €

Koko

56,5 m²

Vuosi

2013

Hyväpohjainen ensimmäisen kerroksen kaksio vuonna 2013 valmistuneessa talossa, kävelymatkan päässä kauppakeskus Triplan palveluista. Olohuone on tilava ja sen yhteydessä on hyvänkokoinen keittiö sekä ranskalainen parveke. Makuuhuoneessa on reilusti kaappitilaa ja sen kautta pääsee eteisen ohella kulkemaan kylpyhuoneeseen, jonka yhteydessä on oma sauna. Sijainti on todella hyvä, Pasilan juna-asema ja kauppakeskus Tripla ovat lähellä ja lisäksi Konepajan makasiinien palvelut ovat koko ajan kehittymässä. Kulkuyhteydet ovat erinomaiset. Keskustaan pääsee helposti junalla tai raitiovaunulla ja runkolinjoilla 500 ja 510 pääsee lisäksi kätevästi Itäkeskukseen, Munkkivuoreen ja Otaniemeen. Yhtiössä ei tarvitse murehtia suuremmista remonteista vielä pitkään aikaan, talo on valmistunut vuonna 2013, eikä peruskorjauksia ole tiedossa. Lisäksi yhtiö omistaa tonttinsa, joten senkään vuokrasopimuksesta ei tarvitse tulevien sukupolvien kantaa huolta. Tämä koti sopii myös liikuntarajoitteisille, asuntoon ei ole yhtään rappusta. Asunto myydään vuokrattuna. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, tulen mielelläni esittelemään tätä kotia!

Jaa kohde

Tulosta PDF

Tilaa esite

Esittelyaika

Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.


Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
20476024
Sijainti
Tyyppi
Kerrostalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
2h, avok, kph, s, ransk. p
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
56,5 m²
Kokonaispinta-ala
56,5 m²
Lisätietoja pinta-alasta
yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen
Kerrokset
1/7
Rakennusvuosi
2013
Käyttöönottovuosi
2013
Vapautuminen
Muu ehto: Vuokrattu

Hinta

Myyntihinta

291 598,05 €

Velkaosuus

88 301,95 €

Velaton hinta

379 900,00 €

Neliöhinta

6 723,89 €/m²

Vastike

Hoitovastike

285,33 € / kk

Pääomavastike

1 205,82 € / kk

Yhtiövastike yhteensä

1 491,15 € / kk

Muut maksut

Vesimaksu

18,00 € / kk

Lisätietoa maksuista

Vesimaksu: oma mittari
Vesimaksun tasaus todellisen kulutuksen mukaan

Sauna
  • Asunnossa on sauna
Parveke
Asunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
Parveketyyppi: ranskalainen
Ilmansuunta: luoteeseen
Hissi
  • Taloyhtiössä on hissi
Tietoliikenne
kaapeli-tv, kaapeli-tv taloyhtiössä
Asunnon kunto
Hyvä
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Kaukolämpö
Rakennus- ja pintamateriaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Betoni
Keittiön kuvaus
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: maalattu
Varusteet: liesituuletin
Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi/pakastin
Kylpyhuoneen kuvaus
Seinämateriaali: kaakeli
Lattiamateriaali: laatta
Varusteet: pesukoneliitäntä, suihku, suihkuseinä, wc
Saunan kuvaus
Lattiamateriaalit: laatta
Seinämateriaalit: puu
Sähkökiuas
Olohuoneen kuvaus
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: maalattu
Makuuhuoneiden kuvaus
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: maalattu
Kattotyyppi
Tasakatto
Kattotyypin kuvaus
tasakatto.
Kattomateriaalin kuvaus
kermieristys

Mitä maksaisi remontti?

Katso alueen Helsinki toteutuneet remonttihinnat ja kilpailuta alueen urakoitsijat Urakkamaailmassa.

Hae hinnat
Urakkamaailma.fi logo.
Isännöitsijän yhteystiedot
Juha-Pekka Rainio, Braleva Kiinteistöpalvelut Oy, Heikkiläntie 7, 00210 Helsinki, puh. 010 327 6461, sposti juha-pekka.rainio@braleva.fi
Huolto
Kotikatu Pasila
Taloyhtiöön kuuluu
Urheiluvälinevarasto, Kellarikomero, Hissi, Kuivaushuone
Muuta taloyhtiöstä
Muuta: Kerhohuone ja pesutupa yhteiskäytössä naapuriyhtiön kanssa
Tehdyt remontit
Sähköautojen latausvalmiuden rakentaminen autohalliin, kaukolämpölaitteiden siirtimen uusiminen, rakennusautomaatiojärjestelmän uusiminen 2020, IV-puhdistus 2022
Tulevat remontit
Salaojien ja viemärien huuhtelu ja kuvaus yhteistyössä Iitan ja Malletin kanssa, piha-alueen kunnostus ja vesimittareiden huolto tai uusiminen 2024, palovaroittimien uusiminen, liesikupujen uusiminen 2025
Energialuokka
C (2018)
Tontin koko
1 157 m²
Tontin omistus
Oma
Kaavoitustiedot
Helsingin kaupunki
Kaavoitustilanne
Asemakaava

Asunto Oy Helsingin Felix

Etuovi.comin taloyhtiösivun tiedot ovat koostettu useammasta eri lähteestä. Tiedot eivät ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä.

Tutustu taloyhtiöön »
Palvelut
Palvelut: Paljon palveluita ja ravintoloita kauppakeskus Triplassa noin 500 m, Konepajan makasiinien ravintolat ja palvelut, mm. Vallilan Kansallisteatteri, noin 500 m, Linnanmäki noin 700 m, Eläintarhan urheilukenttä noin 1 km
Liikenneyhteydet
Linja-autopysäkki Aleksis Kiven kadulla noin 150 m (23N, 500, 510), Ratapihantiellä noin 350 m (23, 69, 506, 848) ja Teollisuuskadulla noin 350 m (59), Pasilan juna-asema noin 500 m (kaikki junat)

UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.

Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit

täältä »

Helsinki

Asuinalueena Vallila, Helsinki

Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.

Tutustu alueeseen ja alueen asuntomarkkinoihin »

Lamberg Raine

Myyntipäällikkö, LKV, LVV, KED

Huoneistokeskus Töölö, Etelä- ja Länsi-Helsinki

Huoneistokeskus Töölö, Etelä- ja Länsi-Helsinki

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.