Kun etsit uudehkoa asuntoa ja turvallista kauppaa Tapiolasta, on tässä sinulle ratkaisu. Taloyhtiö valmistunut 2016 ja siten taloyhtiön asukkaiden hallinnassa. Taloyhtiö on omalla tontilla.
ASUNTO on hyvässä kunnossa ja valoisa isojen ikkunoiden sekä ison koko asunnon levyisen lasitetun parvekkeen ansiosta. Parvekkeelta on huikeat näkymät lähiympäristöön ja merelle! Huoneisto on todella moderni ja viihtyisä, kuten koko taloyhtiö. Olohuone on varsin viihtyisä ja avokeittiö täydentää tunnelmaa. Kylpyhuone saunoineen on toimiva ja kaunis kokonaisuus. Makuuhuoneessa on tilaa isollekin sängylle ja lisäksi eteisessä ja makuuhuoneessa on mukavasti säilytystilaa. Taloyhtiön tiloissa on lisäksi häkkivarastot jokaiselle asunnolle.
TALOYHTIÖ on hyvin hoidettu ja osakkeenomistajilla on enää vähän rakennusaikaisia lainoja. Nyt myytävä asuntokin on maksanut jo velkaosuutensa pois. Yhtiön sijainti on todella Tapiolan yksi parhaita ja arvokkaimpia. Täällä olet pois keskustan vilinästä mutta kuitenkin kaikkien palveluiden äärellä. Sijainti mahdollistaa myös mahtavat ulkoilureitit meren suuntaan.
Taloyhtiö on energialuokaltaan hyvä, mikä osaltaan selittää kohtuullisen hoitovastikkeen. Talossa on tietenkin laadukkaat Koneen hissit, ja talo on liitetty kaukolämpöverkkoon sekä kaukokylmään. Siten asunnoissa on mukavaa myös kesähelteillä. Talot ovat vielä 10-vuotis vastuuvakuutuksen piirissä, mikä lisää ostajalle turvaa. Yhtiöllä on väljät ja toimivat aputilat. Mahdollisuus autohallipaikkoihin talon alla onkin sitten jo ihan luxusta (parkkipaikat osakkeina, ja paikkoja on aika-ajoin myynnissä tai vuokrattavana).
SIJAINTI on erinomainen. Lähellä on kaikki tarpeellinen ja vähän ylikin. Tapiolan terveyspalvelut, kulttuuritarjonta, kaupat (Ainoa), koulut ja päiväkodit kaikki lyhyen kävelymatkan päässä. Liikenneyhteydet myös erinomaiset, bussipysäkki n. 200 m päässä ja metrolle lyhyt alle 10 minuutin kävelymatka. Alueella ulkoilu- ja urheilumahdollisuudet todella kattavat ja lähellä on mm. Tapiolan urheilupuisto palveluineen, tennispuisto ja meren ranta kävelyreitteineen.
TÄSSÄ KODISSA ON SITÄ JOTAKIN:
+ hyvä kunto, ei remonttihuolia
+ toimiva pohjaratkaisu
+ asunnon sijainti, turvallinen ja viihtyisä
+ lasitettu iso parveke, josta merikin näkyy
+ todella hyvät palvelut alueella
+ koulu- ja päiväkotitarjonta, kulttuuritarjonta
+ oma tontti
+ hyvät säilytys- ja varastotilat
+ hyvin varusteltu taloyhtiö
+ kaukolämpö ja asuntojen viilennys
+ hissitalo
+ mahdollisuus autohallipaikkaan
Ole yhteydessä ja varaa yksityisesittely tai pyydä lisätietoja:
Petter Frisk | 0400-909090 | petter.frisk@remax.fi
Service also in English.
WWW.ASUNTOVÄLITYSTÄ.FI