Jos auringonpaiste on lupaus keväästä, enteili Pirkanmaan suurin asumisen messutapahtuma lopun alkua pitkään jatkuneelle taantumalle. Näin positiivinen tunne jäi, kun katselin autojonoja Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalle viime viikonloppuna.

Pääkohteenani oli ensimmäistä kertaa Asta-messujen kyljessä järjestetty Sisustus 2015 -tapahtuma, joka koostui noin kuudestakymmenestä sisustusalan yrityksestä. Vaikka näytteilleasettajien määrä oli vielä tänä vuonna maltillinen, löytyy siitä ehdottomasti potentiaalia kasvaa kevään ”the sisustustapahtumaksi” vahvan Asta-messujen vanavedessä.

tapettitehdas, vanhanajan tapetti tapettitehdas, vanhanajan tapetti tapettitehdas, vanhanajan tapetti

Kukaan sisustuslehtiä aktiivisesti lukeva ei ole voinut välttyä Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola Oy:n tapeteilta selatessaan kuvia suomalaisista kodeista. Itse pidän jo vuodesta 1930 toiminutta yritystä jonkin sortin kansallisaarteena ja kotimaisen sisustusalan lippulaivana. Tapettitehtaan laajasta valikoimasta löytyy valtava määrä eri aikakausien ja tyylisuuntien tapetteja kattavalla väriskaalalla. Näistä ei vain voi olla tykkäämättä!

beyondprint, sisustustaulu beyondprint, sisustustaulu

Keuruulainen Beyondprint tarjoaa laadukkaita ja yksilöllisiä sisustustauluja ainutlaatuisista materiaaleista – puusta, lasista, akryylista ja metallista. Taulun voi tilata ja teettää joko omasta kuvasta tai yrityksen omasta kuvavalikoimasta kätevästi yrityksen kotisivujen kautta. Varsinkin yllä näkyvät Rita Duczmanskan typografiatyöt viehättivät pelkistetyllä graafisuudellaan.

koivuvaneri henkari koivuvaneri valaisin

Kotimaisen Nordic Hysterian koivuvanerista valmistamat tuotteet olivat messujen innovatiivisimmat. Tapio Anttilan suunnittelemat Siipi-henkarit ja Kieppi-valaisin puhuttelivat raikkaalla skandinaavisella muotokielellään ja kauniilla koivumateriaalillaan. Varsinkin avorekin varustaisi mielellään näin tyylikkäillä henkareilla. Kerrassaan hienoja tuotteita pohjoismaista designia arvostavalle!

katrin kirjataide katrin kirjataide

Messujen persoonallisin näytteilleasettaja oli ehdottomasti kirjataiteilija Katri Oikarinen. Jokainen taulu on uniikki ja alusta loppuun taiteilijan itsensä tekemä. Kaikki muutkin osat taustapahveista kehyksiin ovat kierrätettyjä. Kuinka hieno ja omaleimainen idea kirjojen kierrätykseen!

lasinjalostus lasinjalostus

Suomen lasinjalostuksen osastolla nähtiin toinen hieno esimerkki tarpeettomaksi jääneen materiaalin uusiokäytöstä. Valaistut Iceblock-hyllyelementit ovat valmistettu kierrätetyistä ikkunalaseista ja ne hohkaavat taustalle asennetun led-nauhan ansiosta kuin aito jää. Yrityksellä oli muitakin ennennäkemättömiä tuotteita ja mielenkiinnolla jään odottamaan yrityksen tuotetarjontaa tuleville vuosille.

retroliike, vintage, peltipurkki retroliike, vintage, peltipurkki retroliike, vintage, peltipurkki

Pirkanmaalla toimiva Retroliike.fi maahantuo ja myy runsaskuosisia piensisustustavaroita menneiden vuosien painatuksilla. Varsinkin muropakettien grafiikat siivittivät allekirjoittaneen nostalgiatripille 80-luvun aamiaispöytään :-).

vehoniemen laattamyymälä vehoniemen laattamyymälä
Vehoniemen Laattamyymälän osastolta löytyi tulevaan keittiööni kovasti himoitsemiani 60×60 lattialaattoja sekä 30×60 seinälaattoja. Esillä oli sekä tasaista mattapintaa että kiiltävää kohokuviolaattaa. Löytyipä valikoimasta myös useaa versiota tämän hetken trendikkäimmästä kaakelimallista, sementtikuvioidusta hexagon-laatasta.

sisustussuunnittelu, Liisa K

Myös Sisustussuunnitelmat-galleriastamme raikkailla kuvillaan löytyvä Liisa K Interiors oli edustettuna tapahtumassa. Arvostan Liisan taitoa luoda upeita kokonaisuuksia yhdistelemällä taidokkaasti uutta ja vanhaa, mikä tuleekin ilmi Liisan työnäytteistä. Tyylitietoinen suunnittelija kertookin suosivansa suunnitelmissaan pitkäikäisiä kalusteita ja laadukkaita materiaaleja.

Vaikka ikähaarukka messukävijöiden kesken olikin laaja, tuntui innostus sisustamista, rakentamista ja remontointia kohtaan olevan yhteinen. Päällimmäisenä tapahtumasta jäikin positiivinen fiilis, mikä tuntui tuovan valoa, väriä ja energiaa harmaaseen alkukevääseen. Viikonloppu oli piristävä startti sisustusvuodelle 2015!

/Liisamaija
Kuvat: Liisamaija

Piristä kotia keltaisella! Lisää inspiraatiota ja auringonpaistetta kotiin löydät Etuovi.comin Ideat & Vinkit -osiosta!

Liisamaija Vanhala

Liisamaija Vanhala

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *