Marika Ritala-Mäkinen

Luova sisustussuunnittelija

Yhteistyössä:

Poistoilmalämpöpumpun sijoittaminen vaatii tarkkaa suunnittelua myös uudiskohteessa. Jo ennen talon lopullista pohjaa, on otettava huomioon laitteen lopullinen sijoituspaikka ja malli.

Nilanin poistoilmalämpöpumput huolehtivat huonetilojen lämmityksen ja viilennyksen lisäksi talon ilmanvaihdosta ja lämpimän käyttöveden tuottamisesta. Tämä vaatii laitteen ympärille runsaasti LVIS-tekniikkaa. Teknisten seikkojen  lisäksi laitteen sijoittelussa kannattaa ottaa huomioon laitteesta lähtevät äänet ja mahdolliset huoltotoimenpiteet sekä sisustukselliset seikat, jos laite sijoitetaan asuintilojen puolelle.

Nykyaikaiset Nilanin poistoilmalämpöpumput eivät tarvitse välttämättä erillistä teknistä tilaa, sillä ne mahtuvat mitoiltaan myös kodinhoitohuoneeseen. Muutamia tärkeitä seikkoja kannattaa kuitenkin ottaa huomioon vaihtoehtojen välillä, sillä kummallakin sijoituspaikalla on omat etunsa.

Tekninen tila pitää poissa poistoilmalämpöpumpun äänet

Teknisen tilan etu on, että poistoilmalämpöpumpun äänet eivät häiritse talon asukkaita. Myös käyttöveden ja mahdollisen lattialämmityksen jakotukki saadaan sijoitettua tekniseen tilaan helposti eikä niiden sijoittelun suhteen tarvitse tehdä isoja kompromisesseja varsinaisten asuintilojen puolella.

On kuitenkin muistettava, että vaikka suositus tekniselle tilalle on 4 neliötä, lopullisen tilan koko riippuu kaikista niistä laitteista, jotka tilaan täytyy saada mahtumaan. Sähköpääkeskuksen, lämmönjako- ja IV-laitteiston sekä muiden tilaan asennettavien laitteiden konkreettiset mitoitukset on huomioitava jo talon pohjan suunnitteluvaiheessa.

Laitteen vaatima tila ja kattorakenteiden huomioiminen

Nilanin E-sarjan poistoilmalämpöpumput vaativat vähintään 600 mm x 600 mm pohja-alan, kun taas Nilanin Compact PC-sarjan laitteissa pohja-alat hieman malleittain vaihtelevat. Laitteiden tilavarausten lisäksi on huomioitava niiden vaatimat vapaat huoltotilat. Hyvä nyrkkisääntö huoltotilalle on 600 mm laitteen edessä.

poistoilmalämpöpumppu Nilan Compact PC
Kuvassa Nilanin Compact PC -laite, etupaneeli auki / etupaneeli kiinni.

Teknisessä tilassa on oltava myös lattiakaivo ja kaadot. Nilanin vapaasti seisovissa poistoilmalämpöpumpuissa jalkoja on mahdollista säätää. Tämä helpottaa vapaasti seisovan laitteen asennusta tilaan, jossa on kaatoja.

Uudiskohteissa teknisen tilan sijoittaminen tuo omat haasteensa talon suunnitteluun. Sen lisäksi, että tila tarvitsee neliöitä, sille pitäisi saada koko asunnon teknikan kannalta järkevä sijainti, myös tarvittavien läpivientien osalta. Poistoilmalämpöpumpun ilmastointikanavistoon liitettävät äänenvaimentimet vaativat tilaa kattorakenteessa, mikä useimmiten tarkoittaa mahdollisia sisäkaton alaslaskuja taloissa, joissa asuinkerroksia on enemmän kuin yksi.

Ohjausyksikkö tulee olla näkyvillä

Jos poistoilmalämpöpumppu sijoitetaan erilliseen tekniseen tilaan, on tärkeää, että laitteen seinään kiinnitettävä ohjausyksikkö sijaitsee sellaisissa asuintiloissa, jossa se on päivittäin nähtävillä.

”Ohjausyksikkö ilmoittaa vilkkuvalla valolla mahdollisista vikakoodeista, häiriöistä ja huoltotarpeista, siksi on tärkeää, että se on sellaisessa paikassa, jossa nämä voidaan havaita.” vinkkaa Teemu Kemppainen, Nilan Suomi Oy:stä.

poistoilmalämpöpumppu

Poistoilmalämpöpumppu kodinhoitohuoneessa vaatii tarkkaa mitoitusta

Poistoilmalämpöpumpun sijoittaminen kodinhoitohuoneeseen vaatii tarkkaa mitoitusta ja suunnittelua. Nilanin E-sarjan poistoilmalämpöpumppujen pienin mahdollinen tilavaraus laitteen kohdalla on 600 mm x 600 mm.

Ilmastointikanavat, niiden läpiviennit ja kanaviston äänenvaimentimien tilavaraukset kattorakenteessa on otettava huomioon jo varhaisessa vaiheessa. Poistoilmalämpöpumppu käyttää toiminnassaan tuloilma- ja poistoilmakanavistoa, mikä lähtee suoraan laitteen päältä. Tämä seikka on otettava huomioon erityisen tarkasti niissä taloissa, joissa on useampi kuin yksi asuinkerros. Käyttöveden jakotukki ja osa lattialämmityksen jakotukeista sijoitetaan lähelle laitetta.

Tapa 1: Osaksi kiintokalusterivistöä

Poistoilmalämpöpumppu voidaan sijoittaa kodinhoitohuoneessa osaksi kiintokalusteriviä. Kaappirivistä menetetään hieman kaappitilaa, kun jakotukit tuodaan lähelle laitetta. Jakotukin paikka voi olla kiintokalusteen sisällä ovien takana, kunhan jakotukille on esteetön pääsy. Laitteen yläosan kohtisuoralle kanavistolle on mahdollista rakentaa suojakotelo esimerkiksi katto- tai seinäkiinnitteisistä kalustelevyistä, jolloin myös yläosa saadaan yleisilmeeltään siistiksi. Katon alaslaskut ovat mahdollisia. Laitteen sijainti olisi hyvä olla lähellä lattiakaivoa, sillä kondensiovesiputki tarvitsee kaivon.

Tapa 2: Ovelliseen syvennykseen

Poistoilmalämpöpumppu ja jakotukit voidaan sijoittaa vaihtoehtoisesti myös ovelliseen syvennykseen. Syvennyksen etureunaan asennetaan tällöin liukuovikiskot tai taiteovi. Syvennyksen syvyys riippuu oven tai kiskon lopullisesta asennuskohdasta. Ovet on mitoitettava siten, että laitteen huolto onnistuu helposti ja pääsy jakotukille on vaivatonta. Liukuovet pitää voida nostaa pois paikaltaan tarvittaessa. Laitteen yläosan kanavistolle voi rakentaa suojakotelon mdf-levystä tai kalustelevystä. Syvennyksessä itsessään on syytä olla erilliset kaadot ja kaivo. Kaivoa tarvitaan muun muassa laitteen kondensiovesiputkelle.

poistoilmalämpöpumppu kodinhoitohuoneessa

Kuvan kodinhoitohuoneessa Nilan EC9 on asennettu 800 mm syvään ja 2200 mm leveään syvennykseen, kolmen liukuoven taakse. Syvennyksen sisältä löytyvät poistoilmalämpöpumpun lisäksi käyttöveden ja lattialämmityksen jakotukit sekä pesukone- ja kuivausrumputorni.

poistoilmalämpöpumppu

”Liukuovivaihtoehto on hivenen hiljaisempi ja ulkonäöllisesti siistimpi vaihtoehto kuin poistoilmalämpöpumppu ilman syvennystä ja liukuovia. Kaikissa asennuspaikkavaihtoehdoissa on syytä kiinnittää huomioita mahdollisten rakenneäänien syntyyn. Jos laite on ihan seinässä kiinni, laitteesta saattaa kantautua rakenneääniä kodin muihin tiloihin.” Teemu Kemppainen, Nilan Suomi Oy:stä muistuttaa.

Lämmitysratkaisun valinnassa maltti on valttia ja hyvä suunnittelu säästää monelta murheelta. Kannattaakin varata riittävästä aikaa laitteen valintavaiheeseen ja sen sijoittelun suunnitteluun. Lisätietoa poistoilmalämpöpumpun sijoittelusta, teknisistä seikoista ja taloosi sopivan mallin valinnasta saat oman alueesi Nilan-jälleenmyyjältä.

/ Marika

Psst… Jos uuden kodin lämmitysratkaisut ovat vasta mietinnässä, kannattaa lukaista Veeran blogiteksti siitä, miten valitsivat lämmitysjärjestelmän uuteen omakotitaloon.

Katso myös nämä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio