Laattojen kulutusta kestävä pinta, lukuisat eri laattakoot sekä valtava valikoma värejä, kuoseja ja kuvioita tekevät laatoista suositun ja käytännöllisen pintamateriaalin. Laattoja käytetään etenkin tiloissa, joissa tarvitaan hyvää suojausta kosteudelta, mutta yhä enenevässä määrin myös tilan somisteena. Nyt kun kevään laattauutuudet ovat saapuneet kauppoihin, onkin hyvä hetki hakea ideoita niin asiakaskohteisiini kuin omaankin kotiini!
Kuva: Värisilmä / Interno 9 Dark 30×60 Porcellanato
Kaikki kolme aikaisempien vuosien asuntomessukohdettani on suunniteltu Värisilmän laattoja käyttäen, joten oli tuttua ja turvallista aloittaa inspiroituminen Värisilmästä. Heidän uutuuksistaan kolahduttivat erityisesti Interno 9, Rewind ja Woodplace, jotka näen jo oman kotini pinnoilla. Frame-sarjassa on taas upeita Karibian sävyjä, joita voisin kuvitella käyttäväni eräässä asiakaskohteessani, josta tulen kenties kertomaan myöhemmässä vaiheessa.
Laattauutuudet lattiapinnoissa – Kun kura ei saa näkyä
Uutuuslaatassa Interno 9 on ihanasti värivaihtelua, joten esim. meidän eteisen lattiassa käytettynä se hävittäisi taidokkaasti tahrat ja lian näkymättömiin. Tämä laatta on myös rektifioitu eli mittatarkka, mikä sallii laattojen laatoittamisen hyvin ohuella saumalla. Puhtaanapitokin on helpompaa, kun ei ole saumoja mitä jynssätä!
Interno 9 -laatan R-luokka on 10, mikä tarkoittaa pinnan olevan normaali tai karhea pinta, eli laatta ei ole liukas edes kastuessaan. Kun pinta ei ole kuitenkaan erityisen karhea, on se mukava myös paljaan jalan alla. Tästäkin syystä tämä toimisi hyvin niin eteisessä kuin keittiössäkin.
Kuva: Värisilmä / Interno 9 Pearl 30×60 Porcellanato, Interno 9 Silver 60×60 Porcellanato
Kuva: Värisilmä / Interno 9 Pearl 30×60 Porcellanato
Kuva: Värisilmä / Interno 9 Rust 30×60 Porcellanato
Laatoitus voidaan tehdä ns. suoraladonnalla, jolloin saumalinjat jatkuvat yhtenäisinä. Laatoitusta voi myös ”juoksuttaa” siten, että seuraavan laatan saumalinja alkaakin eri kohdasta kuin edellisen, kuten yllä kuvassa. Näin saadaan saumalinjoja mukavasti häivytettyä. Interno 9 -sarjasta löytyy myös 60×60 koko!
Kuva: Värisilmä / Interno 9 Rust 30×60 Porcellanato
Se on Ruoste.
Oijoijoi, kun sytyn tähän ruosteen sävyyn!!! Etenkin pystypinnalla tämä toimii erityisen hyvin tummemman pinnan korostuessa voimakkaammin, kuten tuossa kuvan takassa. Huomaa myös nerokas ladonta: pysty- ja vaakaladonnan vaihtelut! Tämä Interno 9 Rust on todella onnistunut tässä teräksen korroosion imitoimisessa, ja olen aivan varma että keksin myös uudesta kodistani tälle paikan 😉
Tämän laatta on BIa-luokiteltu, lasitettu Porcellanato laatta, mikä tarkoittaa sintrattua kuivapuristelaattaa. Sintrattu laatta on poltettu kuivatuksen jälkeen sulamispisteeseen saakka, mikä tekee laatasta erittäin tiiviin ja kestävän. BIa-luokan laatan vedenimukyky on alle 0,5%, joten se on myös pakkasen kestävää ja sopii jopa ulkokäyttöön. Huokoisemmat, kosteutta imevät laatat halkeavat helpommin pakkasessa, kun niiden sisältämä vesitilavuus laajenee jäätyessään. Värisilmän verkkokaupassa on upeita kuvia ulkona käytetystä Interno 9 Rust -laatasta!
Interno 9 -sarjasta on saatavilla myös ”litistetty” 6-kulmainen laatta. Sopisi hienosti esim. keittiön välitilaan!
Kuva: Värisilmä / Woodplace Caramel 20×120 Porcellanato
Parketista laattalattiaksi
Woodplace-sarjassa yhdistyvät puun kodikas ja lämmin fiilis sekä porcellanato-laatan huippuluokan tekniset ominaisuudet. Jos haaveilet kokonaan laatoitetusta lattiasta kodistasi, mutta pelkäät tilan muuttuvat laatoituksen myötä liian kalseaksi, ota tämä vaihtoehto harkintaasi. Woodplace-sarjan sävyt ovat luonnollisia ja niissä on sopivasti värivaihtelua. Puun tuntu on selvästi läsnä, mutta materiaali ei painu koiran kynsien alla tai kovimmissakaan leikeissä. Karheusluokassaan tämä on R9 eli normaalipinta, ja näin ollen ihanteellinen etenkin makuu- ja olohuonetiloissa.
”Puulankkulaatta” laatta sopii erinomaisesti myös kellaritiloihin, kun halutaan saada niistäkin kodinomaisemmat. Oma haaveni olisi asetella näitä tulevan kotimme kellarikerrokseen kalanruotoladonnalla! Suunnitelmieni etenemistä omassa projektissani voit seurata Etuovi-blogin Raksalla-sarjassa…
Kuva: Värisilmä / Woodplace Sughero 20×120 Porcellanato
Kuva: Värisilmä / Woodplace Sughero 20×120 Porcellanato
Kuten kuvatkin kertovat, puukuvioinen lankkulaatta näyttää todella kodikkaalta varsinkin isoilla pinnoilla. Välttäisin kuitenkin yhdistämästä tätä varsinaisen parketin/puulattian kanssa, tai ainakin tehden selvän eron näiden välille, joko värillä tai selvällä rajauksella. Imitoiva laatta liian lähellä aitoa ei imartele laattavalintaa.
Kuva: Värisilmä / Woodplace Cognac 20×120 Porcellanato
Puujäljitteiset laattalattiat ovat suosittuja ja erittäin käytännöllisiä etenkin julkisissa tiloissa. Ja nämä Woodplace-laatathan sopivat myös ulkotiloihin! Tuon kuvan saarekkeen päällä olevan rimoitetun alaslaskun taidan varastaa kotiini 😉
Kuva: Värisilmä / Rewind R4CM Vanilla Porcellanato, Rewind R4CQ Tabacco Porcellanato, Rewind R4CR Vanilla Argilla.
Retro on trendikästä myös laatoittamisessa!
Hexagon-trendi on palannut myös laatoitusmaailmaan! Tämä vanha, vuosikymmeniä sitten koteja koristanut kylpytilalaatta on ottanut jalansijaa uudissisustamisessa. Bloggarimme Liisamaija haastattelikin minua blogijuttuunsa vuosi sitten tulevista sisustustrendeistä, ja taisinpa osata ennustaa ihan oikein 🙂
Muistelen, että vielä pari vuotta sitten etsiessäni 6-kulmaisia laattoja erääseen suunnittelukohteeseeni, oli löytäminen työn takana. Kaikille Hexagon-faneille tiedoksi, että näitä löytyy nyt Värisilmästä kuudessa eri värissä sekä kolmessa eri kuosissa! Sarjan nimikin on sopivasti Rewind – kelataan aikaa hieman taaksepäin 😉
Kuva: Värisilmä / Rewind R4CM Vanilla Porcellanato, Rewind R4CQ Tabacco Porcellanato, Rewind R4CR Vanilla Argilla.
Rewind-laatat ovat edellisten laattamallien mukaisesti kestäviä BIa-luokan Porcellanato laattoja, eli kestävät hyvin niin seinässä, lattiassa kuin ulkonakin. Rohkeimmat yhdistelevät eri värejä laatoituksessa ja voivat korostaa laatan muotoa myös erottuvilla saumalaastisävyillä. Rewind-laatoilla voi tehdä myös mielenkiintoisia ja persoonallisia laatoituksia, kun tekee pinnasta epäsymmetrisen.
Lisää inspiraatiota ja ideoita esimerkiksi remonttiin Etuovi.comin ideagalleriasta.
Seuraavia laatoitussuunnitelmia odotellessa,
Memmu
Vinkit suunnitteluun
- Tarkastele laattaa sen todellisessa ympäristössä. Sama laatta näyttää erilaiselta ollessaan vaakatasossa kuin pystysuorassa.
- Valitse pintaan nähden sopivan kokoinen laatta. Laatan tulisi toistua pinnassa säännöllisesti.
- Korosta tai häivytä tilan mittasuhteita asettamalla laatat pysty- tai vaakaladontaan. Esim. kapea tila näyttää leveämmältä, kun laatta ladotaan vaakasuuntaisesti.
- Huomaa laattojen pienet mittaerot. Hieman erikokoiset laatat vierekkäisillä seinillä saavat saumalinjan juoksemaan eritahtiin.
- Kikkaile saumalinjoilla! Korosta saumaväreillä! Yksi laatta voi muuntautua moneen eri tyyliin.
Katso myös nämä

Yhteistyössä Keittiömaailma

Yhteistyössä Swedoor

Yhteistyössä Keittiömaailma

Yhteistyössä Glik LKV

Yhteistyössä Keittiömaailma