Marika Ritala-Mäkinen

Luova sisustussuunnittelija

tämä asunto on myynnissä

Tässä 1990-luvulla valmistuneessa, Lempäässä sijaitsevassa omakotitalossa päätettiin aloittaa remontointi myyntikuntoon keittiön, kylpyhuoneen ja saunan osalta. Vihreän sävyinen keittiö ysäritapetteineen ja pastellisävyiset pesutilat olivat tulleet tiensä päähän, eivätkä olleet niitä parhaita myyntivaltteja talon myyntiä ajatellen.

Ulkoapäin kauniille ja raikkaan näköiselle omakotitalolle kodin sisätilojen synkkä ilme teki hallaa. Oli siis aika antaa kyytiä vanhoille pinnoille, ylimääräisille tavaroille ja tuoda tähän kotiin samanlaista valoisuutta kuin talossa on ulkopuolella.

koti_lempaalassa

90-luvun keittiön remontointi

Tästä asetelmasta lähdettiin 90-luvun omakotitalon keittiöremontissa liikkeelle: tavaraa oli paljon, laskutilaa vähän tai väärässä paikassa, ja kaikki pinnat olivat nähneet parhaat päivänsä.

vihrea_keittio_ennen_remonttia

Kuvat yllä: asukkaan ottamia kännykkäkamerakuvia ennen keittiöremonttia.

Ensimmäisen sysäyksen kodin remonttiin myyntiä varten antoi kiinteistövälittäjä Jukka Uitus. Hän antoi asukkaalle vinkit siitä, miten ja miksi kotia kannattaa myyntiä varten remontoida. Omakotitalon remontointi alkoi helmikuussa 2016, jolloin asukas otti myös minuun yhteyttä.

Tulin mukaan sisustussuunnittelijana, kun uuden keittiön kalusteratkaisut ja remontoitavien tilojen pintamateriaalipäätökset tulivat ajankohtaisiksi. Pohdimmekin useampana iltana vanhan vihertävän keittiön kelmeässä valaistuksessa, millaiseksi keittiö ja tilat todella halutaan muuttaa. Ratkaisu oli selvä: paljon nykyistä enemmän valoa, vaaleutta ja ajattomia pintamateriaaleja.

Vanha keittiö myyntiin ja liesi uudelle paikalle

Vanha keittiö purettiin remontin alkajaisiksi varovasti pois ja myytiin nettihuutokaupassa. Toiminnallisuus vanhassa keittiössä ei ollut paras mahdollinen, vaikka laskutilaa oli metrikaupalla. Laskutila oli nimittäin keittiön toisella puolella. Lisää laskutilaa lieden ja pesualtaan ympärille saatiin siirtämällä liesi pois nurkasta.

Lieden ja liesituulettimen hormin paikan siirto onnistui kokeneelta remontoijalta ja remontissa mukana olleelta ammattimieheltä näppärästi. Hormin putki saatiin piiloon nykyaikaisella liesituulettimella. Vanhan keittiön purkamisen myötä todettiin, että keittiön katon uusiminen oli tarpeen sekä hormin paikan muutoksen että uusien valaistusratkaisujen vuoksi. Katto paneloitiin uusien sähkövetojen ja ilmastointikanavaan liittyvän muutoksen jälkeen valkoisella mdf-paneelilla.

Tuloksena valoisa keittiö nykyajan mukavuuksilla

Uudet keittiökalusteet päätettin hankkia keittiövertailujen päätteeksi Ikeasta, sillä sieltä löytyi lopulta ovimalli ja laminaattitaso, jotka sopivat kokonaisuuteen. Vanhan keittiön 60 cm syvät kaapistot korvattiin leveillä laatikostoilla, joita on helpompi täyttää ja käyttää tehokkaammin kuin syviä kaapistoja.

Liesituulettimen taustaseinälle asennettiin kivijäljitelmä, joka tuo ripauksen lämpöä ja pehmeyttä tumman tason ja valkoisen kaapiston yhdistelmään. Muille seinille asennettiin valkoinen, hentokuvioinen ja kevyesti kiiltävä tapetti. Taustaseinän ja välitilan lasitettu kivijäljitelmälaatta löytyi K-raudan valikoimista, tapetit Sanduddilta. Mustaan laminaattitasoon asennettiin musta komposiittiallas ja kaikki kodinkoneet uusittiin, astianpesukonetta lukuunottamatta.

90-luvun_omakotitalon_keittio_remontin_jalkeen 90-luvun_omakotitalon_keittio_remontin_jalkeen2

Oman kodin keittiöremonttiin löytyy roppakaupalla ideoita ideagalleriasta.

Kylpyhuoneen ja saunan remontointi nykyajan vaatimusten mukaiseksi

Remontoitavassa kylpyhuoneessa tehtiin varmuuden vuoksi kosteusmittaukset ennen remonttia. Kaikki oli niin kuin pitääkin, ja remontti päästiin aloittamaan suunnitellussa aikataulussa. Vanhat vedeneristeet hiottiin ensin pois, minkä jälkeen päästiin tekemään uudet vedeneristeet.

Tästä lähdettiin pesutilojen remontissa liikkeelle: vaaleansiniset marmorijäljitelmäkaakelit saivat purkutuomion. Täyskorkeita, kevyitä väliseiniä suihkujen vierestä päädyttiin madaltamaan.

WP_20160209_21_29_16_Pro

Kuva yllä: asukkaan ottama kännykkäkamerakuva ennen remonttia.

90-luvun_talon_kylpyhuone_remontin_jalkeen2Vastakkaisten suihkuseinien viereiset väliseinät säästettiin, mutta niitä madaltamalla tila saatiin avarammaksi. Väliseinillä varmistettiin myös se, ettei roiskevesi pääse kulkuväylälle, joka yhdistää tilassa olevat kolme oviaukkoa.

WP_20160209_21_29_50_Pro

Kuva yllä: asukkaan ottama kännykkäkamerakuva ennen remonttia. Remontissa yleisilme raikastui ja valoa saatiin lisää.
90-luvun_omakotitalon_pesutila2_remontin_jalkeen2

Lisää ideoita kylpyhuoneen uudistukseen voit poimia Etuoven ideagalleriasta.

WP_20160228_13_29_10_Pro

Kuva yllä: asukkaan ottama kännykkäkamerakuva saunasta ennen remonttia.

90-luvun_omakotitalon_sauna_remontin_jalkeen

Sauna remontin jälkeen. Kyllä tässä saunassa kelpaa nyt löylytellä – vaikka vähän isommallakin porukalla.
Lisää ideoita oman saunan uudistamiseen voit selailla Etuoven ideagalleriassa.

”Sauna ja kodinhoitohuone eivät alunperin kuuluneet remonttisuunnitelmiin, mutta remontin edetessä ne alkoivat näyttää niin nuhjaantuneilta uusittujen tilojen rinnalla, että remontti laajennettiin niihinkin. Pesutiloissa vesieristeiden, pintojen, katon ja valaistuksen uusimisen lisäksi madallettiin kevyttä väliseinää suihkujen vierestä, mikä oli hyvä ratkaisu. Kodinhoitohuoneessa laatoitettiin uusiksi lattia ja välitila – pöytätasot vaihdettiin, seinät ja katto maalattiin. Ja laajenihan se remontti lopulta myös kaikkiin talon pintoihin.” perheen isäntä muistelee.

90-luvun_khh_ennen_remonttia2Kuva yllä: asukkaan ottama kännykkäkamerakuva kodinhoitohuoneesta ennen remonttia.

90-luvun_omakotitalon_khh_remontin_jalkeen

Kodinhoitohuone koki ison muutoksen, vaikka kalusteet pysyivät samoina. Lisäinspiraatiota kodinhoitohuoneen remonttiin saat ideagalleriasta.

Omakotitalon remontointi myyntikuntoon, 90-luvun tyyliä kunnioittaen

Pintamateriaalivalinnat ja keittiön kalustevalinnat haluttiin tehdä talon luonnetta, vanhaa kotia ja 90-luvun tyyliä kunnioittaen, mutta myös talon tulevaa myyntiä silmällä pitäen. Myynti tulikin ajankohtaiseksi heti syyskuussa, kun remontti kokonaisuudessaan valmistui.

Nyt kun sisätilojen suurimmat remontit on tehty, ei voi muuta kuin todeta, että tämä koti Lempäälässä on puhjennut uudelleen kukkaan. Synkkyydestä ja kelmeistä valoista ei ole enää tietoakaan. Koti on saanut ansaitsemansa valoisan ja raikkaan uuden ilmeen – toivottavasti se saa kohta myös uudet tyytyväiset uudet asukkaat. Voit tutustua Etuovessa tämän kodin myynti-ilmoitukseen.

/ Marika

Ai niin… Jos oman kotisi myynti on ajankohtaista, mutta varsinainen kodin remontti ennen myyntiä ei ole sinun juttusi, kannattaa lukaista aiemmin kirjoittamani Näin stailaat asuntosi myyntikuntoon osa 1 ja osa 2 sekä Kati Jukaraisen jakamat vinkit Siisti piha ennen asunnon myyntiä – 4 neuvoa pihasuunnittelijalta.

 

Psst… Paljon muutakin tässä lempääläisessä kodissa muuttui ja rempattiin. Lisää kuvia kodin muista tiloista ja tehdyistä remonteista on nähtävillä Luovision Vinkit & Artikkelit -osiossa.

Marika Ritala-Mäkinen

Marika Ritala-Mäkinen

Luova sisustussuunnittelija

6 kommenttia sivuun “90-luvun omakotitalon remontointi myyntikuntoon

  1. On se hassua kun itse näen tuon vanhan tyylin huomattavasti parempana,varsinkin keittössä on ihanaa charmia verattuna mielikuvituksettomaan uuteen valkoiseen keittiöön joita näkee ihan joka paikassa,varsinkin tuo vanha kaapisto on hieno.Olen itse juuri tekemässä muuttoa 100v( siis huomattavasti vanhempi kuin tämä talo),hirsitaloon ja talo on tutkittu ja terve vahva talo.Ainoastaan vanhat muovimatot poistan paksut lankut saavat näin päivänvalon ,Keittiö on aika tavalla samanlainen kuin tossakin ja aion laittaa ihan samat väritkin jotka tässä on muutettu kliinisen valkoiseksi.Tietenkin kaikkea pikkuremppaa tulee mutta talon vanhan hengen aion säilyttää .

  2. Kiitos kommentistasi ja näkökulmasta 🙂 Niinhän se taitaa olla, että kauneus on katsojan silmässä. Tässä kodissa ja sen muutoksessa asukkaan toiveilla oli pääpaino niin kuin suunnittelussa toki pitääkin olla, mutta olen kanssasi samaa mieltä siitä, että vanhoissa huonekaluissa ja taloissa on sitä jotakin ja remontissa kannattaakin säilyttää mahdollisimman paljon sellaisia juttuja, joista itse pitää. Tässäkin kodissa pohdimme pitkään vanhan keittiön säilyttämistä ja maalauttamista, mutta asukas päätyi uuteen, sillä vanhassa keittiössä toiminnallisuus oli koettu hankalaksi ja materiaalit olivat nähneet parhaat päivänsä. Ehdottomasti olen samaa mieltä, että vanhojen talon henki kannattaa säilyttää niin pitkälle kuin se on mahdollista ja oman mielen mukaista. Kaiken ei tarvitse olla valkoista ja kliinistä – ellei se ole juuri se, mitä haluaa 🙂 Kodin pitää olla paikka, jossa viihtyy ja joka tuntuu omalta 🙂 Tsemppiä remonttiin!

  3. Itsekin pidän tuosta vanhasta keittiöstä, siinä on lämminhenkistä tunnelmaa ja vihreä on luonnonläheinen väri. Toki uusittu keittiökin on kaunis, mutta itse en olisi tuon tyyliseen taloon laittanut mustia tasoja. Mielestäni talon tyyliin sopisi lämmin vaalea puu valkoisen rinnalle keittiön työtasoihin. Keittiön kaappien ovet ovat paremman näköiset kuin ensinäkemältä huomaa. Jos kuvankäsittelyllä valaisee kuvaa liikaa, ei yksityiskohdat näy kovin hyvin. Mutta niissäkin vaihtaisin vetimet kaarevamman muotoisiksi. Suorat vetimet sopivat mielestäni modernimpaan taloon.
    Nykyisin jätetään paljasta seinäpintaa keittiöihin työtason yläpuolelle, mutta mielestäni kaappeja tai hyllyjä ei ole koskaan liikaa, joten itse laittaisin vähintäänkin avohyllyjä työtason yläpuolelle.
    Saunaremontti on hyvä ja siinä modernisointi istuu hyvin taloon.
    Olen edellisen kommentoijan kanssa samaa mieltä, että nykyisin näkee liikaa valkoisia koteja. Täsyvalkoinen muistuttaa sairaalaa tai iglua. Suomessa kun talvet ovat kylmiä, olisi lämmin puupinta myös seinissä (tai yhdessä tehosteseinässä) kivempi kuin kylmä valkoinen. Myös harmaata käytetään nykyisin paljon seinissä ja lattioissa, mutta mielestäni se on kodikas vain hirsipinnassa. Väriterapian mukaan liika harmaa väri asuinympäristössä voi aiheuttaa jopa masennusta.

  4. Kiitos Taia kommentistasi. Olet mielestäni tehnyt hyviä huomioita, ja olen niistä yleisesti ottaen samaa mieltä kanssasi. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on toiseen perheen koti, jossa heidän toiveet on otettu suunnittelussa huomioon. Musta (tumman harmaa) taso oli yksi näistä toiveista. Kodin sisustusvalinnoissa tunteilla on iso merkitys, ja suurin osa päätöksistä tehdään lopulta tunteella. Toisia ihmisiä valkoiset tai harmaat pinnat ahdistavat, toisille ne tuovat positiivisia mielleyhtymiä. Mikään väri ei sinänsä ole paha tai huono tai väärä, mutta aiemmat kokemuksemme ja sen hetkinen kokemuksemme väristä vaikuttaa siihen, miltä se meille ”tuntuu”. Omassa kodissa väreillä on tärkeä merkitys, ja ne kannattaa valita sen mukaan, mikä saa itselle aikaan hyvän mielen sillä hetkellä 🙂

  5. Vanha keittiö ei näyttänyt mielestäni kuvassa pahalta etenkään kuntonsa puolesta eli itse en olisi ehkä edes uskaltanut lähteä remppaamaan mutta kieltämättä uusi on hienompi, tilavamman oloinen ja ennen kaikkea pirteämpi. Pitäisi itsekin jaksaa kotona laittaa samalla tavalla kuvioita uusiksi sisällä jos raaskisi 🙂

  6. Kiitos Mikko kommentistasi 🙂 Melko pienelläkin vaivalla ja rahalla saa keittiöön uutta ilmettä, esim. keittiökaappien maalaaminen tai ruiskumaalauttaminen tekee jo sekin ihmeitä. Myös kaappien ovet pystyy nykyään vaihtamaan suht helposti itse, jos rungot ja toiminnallisuus muuten kunnossa. Seinien ja katon maalaus tuo sekin kyllä piristystä vanhaan keittiöön 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *