Marika Ritala-Mäkinen

Luova sisustussuunnittelija

Yhteistyössä:

Olipa kyse kodin lämmittämisestä, ruuanlaitosta tai vaikkapa fiilistelystä takkatulen ääressä – yksi on varmaa. Nimittäin se, että mikään ei ole tunnelmallisempaa pimenevissä ja kylmenevissä illoissa kuin kuunnella tulen rätinää pesässä ja tuijotella tulenloimua. Enkä pistäisi yhtään pahaksi, jos saisin nauttia myös ruuan- tai leivonnaisten tuoksusta siinä samalla. Nykyaikainen takkaleivinuuni on lämmitys- ja ruuanvalmistusominaisuuksiltaan aivan omaa luokkaansa – ja mikä parasta – muokattavissa myös kodin sisustustyyliin sopivaksi.

Hyvä uutinen – etenkin meille sisustusintoilijoille – on se, että  keittiön ja olohuoneen nurkkaan ei tarvitse muurata isoa tiilikasaa pelkkä lämmönvaraus mielessä, sillä NunnaUunin takkaleivinuuni hoitaa sekä lämmityksen että ruuanlaiton erinomaisesti ja vie huomiota tilassa juuri sen verran kuin haluat. NunnaUunin vuolukivisiin tulisijoihin on nimittäin saatavilla, aidon vuolukivisen pinnan lisäksi, kaunis keraaminen pinta.

takkaleivinuuni
Mittatilauksena asuntomessuille tehdyssä Marita Duo -takkaleivinuunissa kodinlämmityksen lisäksi valmistuvat sekä ruuat että leivonnaiset. NunnaUunin keraamipintainen, sisältä täysin vuolukivinen, takkaleivinuuni istuu kauniisti osaksi sisustusta ja tuo vuolukiven hyödyt osaksi kotia lämmitysominaisuuksista tinkimättä.

Tehokas ja ympäristöystävällinen lämmittäjä

NunnaUuni-tulisijojen Kultaisen Tulen -kaasutuspalomenetelmä polttaa puut puhtaasti korkeassa lämpötilassa, minkä ansiosta puunpolton päästöt putoavat minimiin alittaen jo nyt vuoden 2022 EcoDesign-päästörajat. Tarkka ilmanohjaus Kultaisen Tulen erikoislaatuisen arinan alta varmistaa, että palaminen ei ole hallitsematonta vaan ohjattua hiilloksen sammumiseen saakka.

Takkaleivinuunin lämmittäminen ei ole enää siis monen tunnin projekti vaan nopean lämpenemisen vuoksi sitä voi hyödyntää kaikilta ominaisuuksiltaan myös arkisin hyvillä mielin. On selvää, että korkea palamislämpötila ja verraten lyhyt lämmitysaika lisäävät takkaleivinuunin arjen käyttömukavuutta, olipa kyse kodin lämmityksestä, ruuanlaitosta tai molemmista.

Silmää hivelevä ja makuhermoja kutkuttava kodin keskipiste

NunnaUunin keraamipintaisessa takkaleivinuunissa ulkonäkö on tärkeässä roolissa, mutta myös tulipesän lämmönluovutusominaisuudet ovat huippuunsa viritetyt. Kultainen Tuli -palomenetelmän ja oikeanlaisen vuolukivilajin ansiosta puut palavat puhtaasti nopeasti ja takkaleivinuuni luovuttaa lämpöä tasaisesti.

Kaunis keraaminen laattapinta on saatavissa NunnaUunin takkaleivinuuneista Hestia Solo, Hestia Solo Tunnel ja Hestia Angolo Solo -malleihin. Keraamista laattaa on saatavissa 3 eri sävyä: luonnonvaalea Blanco, tumma Negro ja lumivalkoinen Nieve.

Sävyt ovat helposti yhdistettävissä perinteiseen ja moderniin sisustukseen. Esimerkiksi tummapintainen keraaminen pinta vaaleaa taustaa vasten nostaa takkaleivinuunin huoneen moderniksi keskipisteeksi ja vastaavasti vaalea takka vaalealla taustalla luo harmonista ja ajatonta tunnelmaa tilaan kuin tilaan.

Lumenvalkea Hestia Solo on kauniin ajaton. Hestia Solossa leivinuuni lämpenee takan lämmöllä ja pysyy siksi aina puhtaana tuhkasta. Se soveltuu erinomaisesti ruokien kypsentämiseen ja hauduttamiseen.

Lihapataa, karjalanpiirakoita vai molempia? Millaiset ruuat, sellainen takkaleivinuuni

NunnaUunin Gourmet-tulisijamallistosta löytyy kahdentyyppisiä takkaleivinuuneja: takan lämmöllä toimivia Solo-takkaleivinuuneja, joissa puuta poltetaan vain takassa ja Duo-takkaleivinuuneja, joissa puuta poltetaan sekä takassa että leivinuunissa.

Ruoanlaitto on kummassakin takkaleivinuunityypissä helppoa. Ennen takkaleivinuunin hankintaa kannattaa kuitenkin päättää, minkälaista ruuanlaittoa takkaleivinuunissa aiotaan tehdä, sillä eri mallit soveltuvat hieman eri tarkoitukseen.

Solo-mallissa leivinuunin lämpötila nousee reiluun 200 asteeseen, mikä sopii hyvin ruokien kypsentämiseen ja hauduttamiseen. Edellisenä iltana lämmitettyyn uuniin voi töihin lähtiessä jättää vaikkapa laatikkoruoan hautumaan, jolloin illalla kotiin palatessa odottaa maukas ruoka valmiina.

Jos haaveissa sen sijaan siintää leivonnaisten valmistaminen, kannattaa kotiin valita Duo-takkaleivinuuni, jonka sisälämpötila nousee noin 300 asteeseen. Duon avulla valmistuvat nimittäin myös korkean lämpötilan vaativat leivonnaiset, kuten karjalanpiirakat sekä tietysti kaikki muutkin kypsennystä ja haudutusta vaativat ruuat.

Resepti: Herkullinen hirvikäristys leivinuunissa

Maukas hirvikäristys valmistuu viikonloppuruuaksi kätevästi takkaleivinuunin lämmössä, jossa se saa saa kypsyä ja hautua usean tunnin ajan.

Hirvikäristys leivinuunissa

1 kg jäistä hirven paistilihaa
voita paistamiseen
suolaa
1 keltasipuli
valkosipulia maun mukaan
1 dl punaviiniä

Anna jäisen hirvenlihan sulaa hieman. Vuole vielä melko jäisestä lihasta terävällä veitsellä ohuita lastuja. Paista jäiset lihalastut voissa paistinpannulla pienissä erissä. Paistetut lihat laitetaan pataan ja maustetaan suolalla. Jatka lihojen paistamista erissä. Kuullota lopuksi sipulit paistinpannulla ja lisää ne pataan. Lisää punaviini ja vettä lihojen pintaan saakka. Pata laitetaan kypsymään leivinuunin 200 °C:n lämpötilaan. Hauduta leivinuunissa vähintään 2-3 tuntia. Liha saa kypsyä kauemminkin leivinuunin miedossa lämmössä. Tarkista välillä, ettei neste pääse kuivumaan.  Tarjoile hirvikäristys perunamuusin ja puolukkasurvoksen kera.

Tarkempaan takkaleivinuunimallin ja pintamaterialieen valintaan sekä optimaalisen paikan sijoitteluun saat apua paikalliselta NunnaUuni-kauppiaalta.

– Marika

Psst… Jos takkaleivinuunin muut pintamateriaalivaihtoehdot kiinnostavat, kannattaa kurkata Salmisten perheen Hestia Solo -takkaleivinuuni, jossa yhdistyvät taidelasi ja vuolukiviset kulmalistat.

 

Katso myös nämä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio