Nähdessäni luonnonkauniin asuinalueen ja kumpuilevaan maastoon upeasti asemoidut kodit meren rannassa, edes loppusyksyn harmaus ja sade eivät onnistuneet viemään minulta sitä tunnelmaa, joka kohtasi minut ajaessani Kaarinan Raadelman alueelle.
Saman koki myös nuori pari, kun he puolitoista vuotta sitten etsivät ensimmäistä yhteistä kotiaan ja saapuivat Hartelan As Oy Raadelman Laivamiehen tontille. Päätöstä uudesta kodista ei tarvinnut miettiä kovin kauan, sillä jo ensimmäisellä käynnillä tontilla näkymä Piikkiönlahdelle hurmasi heidät.
Vuoden kestänyt rakentaminen ja päätösten teko palkittiin elokuussa 2016, jolloin pariskunta pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa.
Piikkiönlahden vastarannalla sijaitsi keskiajalla loistelias Kuusiston piispanlinna, jonka rauniot ovat nykyisin suosittu retkeily- ja kulttuurikohde. Upeat merenrantanäkymät muuttuvat vuodenaikojen mukaan.
Näitä näkymiä ja tunnelmaa on mahdollista päästä ihastelemaan myös paikan päälle, vapaina olevien asuntojen esittelyissä tai ottamalla yhteyttä Hartelan asuntomyyntiin. Tai sitten voit tutustua maisemiin ja malliasuntoon videon avulla.
Merinäköala ja lähellä oleva luonto – tämän kodin parhaita puolia
Nuoren parin kodin tunnelma on rauhallinen ja kodikas. Kuin yhteen ääneen, he kertovat, että parasta kodissa on valoisuus, suuret ikkunat, merinäköala sekä lähellä oleva luonto.
Täällä tulee lähdettyä iltaisin töiden jälkeen useammin iltalenkille kuin Turun keskustassa asuessamme. Olemme syksyn aikana ihmetelleet ja ihastelleet merta ja luonnon väriloistoa, josta emme saa kylläkseen, nuori pari toteaa.
Kodin laittamisesta on tullut tärkeää syksyn mittaan, sillä tammikuussa perheeseen syntyy uusi perheenjäsen.
Koko olohuoneen seinän levyisen lasiliukuoven läpi avautuu näkymä merelle ja omalle takapihalle. Täällä voit tutustua Raadelman Laivamiehen asuntojen pohjakuviin tarkemmin.
Ideat kodin pintamateriaaleihin tarttuivat mukaan ulkomaanmatkoilta
Kodin pintamateriaalit ovat pariskunnan itsensä valitsemia. Ideat niihin ovat tarttuneet – paljon matkustelevalle pariskunnalle – muun muassa Keski-Euroopan kahviloista, ravintoloista ja hotelleista. Keittiön välitilan tiiliseinä, makuuhuoneen lautaseinä ja kylpyhuoneen mikrosementti ovat ehdottomasti tämän kodin sykähdyttävimmät elementit ja ne luovat tiloihin lämmintä tunnelmaa.
Raadelman Laivamiehen asuntojen varustus ja pintamateriaalivaihtoehdot olivat mielestämme laadukkaat ja monipuoliset, mutta halusimme tuoda ensimmäiseen yhteiseen kotiimme myös niitä ideoita, joihin olimme ihastuneet ulkomaanmatkoillamme.
Hartelan kanssa oli mutkatonta keskustella omista toiveistamme, ja saimme paljon hyviä vinkkejä valitessamme toiveemme mukaisia pintamateriaaleja kotiimme. Vinkkien avulla omien ideoidemme toteuttaminen onnistui paremmin kuin osasimme odottaa.
Rakennusprojektin aikana meillä heräsi runsaasti kaikenlaisia kysymyksiä, mutta Hartelan tiimin kautta saimme kaikkiin kysymyksiimme vastaukset ja meillä oli koko ajan sellainen olo, että projektimme on hyvissä käsissä, pariskunta muistelee.
Tuleva äiti hoitaa ihoaan mieluusti luonnon omilla tuotteilla, jotka on kauniisti esillä pariskunnan kylpyhuoneessa.
Keittiön tunnelmassa vivahtavat Bistro ja entisiaikojen viinikellarit. Välitilan tiililaatta tuo lämpöä moderniin ja linjakkaaseen keittiöön.
Makuuhuoneen ilme on valoisa ja levollinen. Valkoinen lautaseinä ja ikkunasta avautuva merinäköala sopivat kauniisti yhteen.
Kaksi vanhaa maalattua puukoria toimivat sohvapöytänä.
Onnea uuteen kotiin
Illan pimetessä tunnelma kodissa on lämmin ja kodikas. On aika kiittää vierailusta ja toivottaa paljon onnellisia hetkiä tähän uuteen kotiin sekä mukavaa perheenlisäyksen odotusta. Lähtiessäni ihastelen vielä hetken alueen kauneutta. Vaikka pimeys onkin jo laskeutumassa merenrantaan, isojen ikkunoiden ansiosta Raadelman Laivamiehen talot hehkuvat maisemassa kuin majakat. Täällä on hyvä olla ja hengittää – lähellä luontoa ja merta.
– Marika
Haluatko lisätietoa vapaina olevista Hartelan As Oy Raadelman Laivamiehen erillis- ja paritaloista?
Tutustu pohjakuviin ja kalustettuun malliasuntoon videon tai kuvien avulla, tai ota yhteyttä.
Katso myös nämä

Yhteistyössä Kotkan kaupunki

Yhteistyössä Muuttomaailma.fi