Kasari – tuo ehkä kaikkein nostalgisin vuosikymmen – oli pienelektroniikan, olkatoppausten ja mineraalivillan kulta-aikaa. Tällä kertaa Viikon valinnat esittelee 1980-luvun kreppiraudalla painettuja julkisivuja, jylhien tornien piilopaikkoja ja remonttiraisan unelmaduunauskohteita.
Tämän vuosikymmenen talo on kuin herra Turhapuro; niin ruma, mutta ah! – niin rakastettava!

Suomi 100 Asunnot -blogisarjassa käydään juhlavuoden kunniaksi läpi kaikki Suomen itsenäisyyden vuosikymmenet arkkitehtuurin, elämisen ja asumisen näkökulmasta. Hyppää mukaan asuntobongausaikamatkalle läpi Suomen historian!
1980-luvun arkkitehtuuria ohjailivat jo pitkään jatkunut kiivas kaupungistuminen, yksilöllisyyttä korostava citykulttuuri ja täydennysrakentaminen. Monilla oli rahaa enemmän kuin ikinä ja pikaruokaloita sekä kauppakeskuksia nousi sinne tänne palvelemaan kiireisiä materialisteja. Vanhoja tyhjäksi jääneitä tehdasrakennuksia alettiin ottaa uusiokäyttöön asuinrakennuksina ja muun muassa Ruoholahden kaapelitehdas sai uuden elämänsä kulttuurikeskuksena vuonna 1987.
”On meillä stereot, televisio, mikroaaltouuni ja videonauhuri. On pakastin, kahvinkeitin, mikroprosessori ja pölynimuri”
-Leevi & The Leavings: Onnelliset
Edellisten vuosikymmenten arkkitehtuuri vannoi minimalismin nimeen, joten kasari räväytti ja puki itsensä 70-lukuakin rohkeammin väreihin, punatiileen ja mutkikkaisiin muotoihin! 1980-luvulla brassailtiin julkisivuilla: taloihin nousi linnakemaisia torneja, seinät vuorattiin pastellinsävyisin kaakelilaattaelementein ja graafiset ulokkeet rikkoivat seinälinjaa yllätyksellisesti. Postmodernismin oppien mukaan tyylejä lainailtiin sieltä täältä kun talossa saattoi yhtäaikaa olla kaariholvi, pyöreät ikkunat ja vaaleanpunainen kaakelierkkeri.
Värileikkejä 80-luvun tapaan:
Edellisten vuosikymmenten värit olivat kantaaottavia, voimakkaita ja tummanpuhuvia kun taas 80-luvulla väreihin suhtauduttiin kuin letkeänä vallinneeseen elämään: rennosti leikitellen. Kirkkaita värejä ei enää näkynyt yhtenä kokonaisena pintana vaan talon julkisivun väri saattoi jopa vaihtua kesken kaiken! Uutta oli pastellisävyt ja värikkäät kuviot.

Luhtitalo Värtössä, rakennusvuosi -85. Pastellin sävyiset seinät ja katto, kaariholvit ja symmetria ovat ehtaa kasaria.

Luhtitalo Malmilla, rakennusvuosi -87. Julkisivussa aikakaudelle tyypillisesti hurjastellen jopa kolmea eri väriä!!! Sisällä tyylille uskollisesti mosaiikkiparketti.
80- luku ja kulmatornin kuningatar:
Kulmatornit ovat hyvä esimerkki 80-luvun lainaustyyleistä. Taloihin haettiin aatelisvivahteita 1900-luvun alun kansallisromantiikasta ja siksi jugendlinnalla ja kasaririvarilla on jotain yhteistä.

Kerrostalo Katajanokalla, rakennusvuosi -82. Tässä kolmiossa on alkuperäiset kaapistot ja oma pikkuinen aamupalaterassi!

Minikerrostalo Munkkiniemessä, rakennusvuosi -87. Lasitorni ja julkisivun polveilevuus ovat tyypillistä 80-lukua.
Tyylilyylin tiiliverhoiltu 80-luku:
Muotitietoiset rakennuttajat verhoilivat talonsa kuumimman trendin mukaan tiilellä, jotta syntyisi vaikutelma hienosta kalliista kivitalosta – ja tärkeästä ihmisestä sen sisällä. Jo 70-luvulla alkanut punatiilen paluu sai 80-luvulla kaverikseen vaaleampaa tiiltä ja harkoilla vuorattiin huomattava määrä asuntoja kun kukaan ei enää halunnut asua pula-ajan puupöntössä.

Tiiliverhoiltu kerrostalo Katajanokalla, rakennusvuosi -82. Lasitiiliparveke, rakennuksen moniulotteisuus ja kerroksellisuus henkivät 80-lukua.

Yksikerroksinen tiilitalo Ala-Malmilla, rakennusvuosi -85. Vaalea tiili on tänäpäivänäkin kaunis. Tämä talo on oiva remppakohde!
Lisää tiilitaloja löydät täältä!
Lempikohteeni 80-luvulta!
80-luvun talot ovat jo nelikymppisiä, mutta vielä liian tuoreita tapauksia herättääkseen ihmissä vau-fiiliksiä. Talot ovat ulkoa päin vähän hassuja, väljähtäneen näköisiä – osa ihan oikeasti rumiakin. Muoti muuttuu ja tänä päivänä yksikerroksinen tiilitalo näyttää masentavalta, kun se 80-luvulla oli varmasti sliipatun virtaviivanen kauneuskuningatar. Kuitenkin varsinkin kerrostalot ovat minusta jotenkin suloisen ilkikurisia ja leikitteleviä kummalisine julkisivuineen ja pohjaratkaisuineen; 70-luvun toiminnallisuus ja harkitsevuus on selvästi pantu kerralla sivuun.
Yksi pientalo sai kuitenkin sanomaan vau! Olarissa sijaitseva -83 rakennettu rivitalo nivoo upeasti yhteen koko 80-luvun arkkitehtuurin: tässä on kuningattarelle torni, jupille kivitalo ja väriä kirsikkana kakun kyljessä!

Kasaritalon ostajalta vaaditaan rohkeutta, luovuutta ja ennakkoluulottomuutta, jotta tylsän saa täydelliseksi, kulahtaneen kauniiksi ja kökön kotoisaksi. Kasaritalo on arkisen kaunis tavallinen koti, joka hurmaa – ei niinkään ulkonäöllään – vaan ainutlaatuisen mielenkiintoisella luonteellaan!
Ehtottoman ihanaa viikonloppua!
toivottaa Meilahdenmutsi
Lähteet: Tyylikirja/Hannu Rinne, Wikipedia: 80-luku, Arkkitehtuurimme vuosikymmenet/Elina Standertsjöld, mfa.fi
Katso myös nämä

Yhteistyössä Vuokraovi.com

Yhteistyössä Keittiömaailma

Yhteistyössä Kotkan kaupunki

Yhteistyössä Kiinteistömaailma Oulu Puistola

Yhteistyössä Muuttomaailma.fi