Hilla Stenlund

Lifestyle-bloggaaja, ekonomi, koti-ihminen ja elämästä nauttija

Viikon valinnoissa suurennuslasin alle pääsee tällä kertaa Kruunuvuorenrannan asuntotarjonta. Kruunuvuorenranta on kehittyvä ja kasvava kaupunginosa Helsingin Laajasalon länsirannalla. Tällä hetkellä Kruunuvuorenrannasta matka julkisilla kulkuneuvoilla Helsingin keskustaan vie aikaa noin puolisen tuntia. Vuonna 2020 on kaavailtu alkavan Kruunusillat-hanke, joka tulee yhdistämään uuden merellisen asuinalueen osaksi kantakaupunkia. Kruunusiltojen on arvioitu valmistuvan vuonna 2026, jolloin raideyhteys ja kevyenliikenteen väylä avautuu keskustasta siltoja pitkin Kalasataman ja Korkeasaaren kautta aina Laajasalon Kruunuvuorenrantaan saakka.

Suuri osa Kruunuvuorenrannasta on aikaisemmin toiminut öljysatamana, joten alueella on käynnissä parhaillaan merkittävä muodonmuutos. Maasto on paikoin kallioista ja karua, mäntypuiden täyttämää rantamaisemaa, mutta lisäksi alueelle mahtuu tiheäkasvuista metsikköä sekä vanha vapaa-ajan asuntojen alue. Kokonaisuudessaan tämä alue muuttuu lähivuosien aikana luonnonläheiseksi ja moderniksi kaupunginosaksi. Uudisrakentamisen rinnalla alueen vehreyttä ja luontoarvoja tullaan vaalimaan ja korostamaan.

Loft-asunnon isoista ikkunoista avautuu merinäköala

Kruunuvuorenrannan Saaristolaivastonkadulle on parhaillaan rakenteilla upeita loft-asuntoja, joiden ikkunoista avautuu merimaisema ja hyvällä säällä näkymä aina Helsingin edustalle Katajanokalle ja Kauppatorille asti.

Kruunuvuorenranta asunnot
Kuvat: Etuovi.com / EKE-Rakennus Oy

Nämä Asunto Oy Helsingin Harkkon rakennuttamat uusloft-konseptin mukaiset asunnot myydään yhtenä avoimena tilana, kuin suurina yksiöinä, jonka asukas voi jättää sellaiseksi tai halutessaan jakaa huoneiksi väliseinillä. Asunnot ovat kooltaan 51 m²-90 m². Suurimmassa osassa asunnoista huonekorkeus yltää huikeaan viiteen metriin mahdollistaen asuintilan lisäämisen parven avulla jopa kaksi kolmasosaa.

Kruunuvuorenranta asunnot
Kuvat: Etuovi.com / EKE-Rakennus Oy

Nämä asunnot sopivat suunnitelmalliselle ja persoonallisuutta arvostavalle sisustajalle, sillä loft-asunnon voi ostaa raakavalmiina. Siinä tapauksessa asunto myydään ilman kalusteita ja lattiapäällysteitä, jolloin sisustuksen pääsee suunnittelemaan täysin omien mieltymysten ja visioiden mukaiseksi pinnoista lähtien.

Mikäli kohde on vielä myynnissä, voit tutustua siihen tarkemmin täällä.

Koti mäntymetsikön siimeksessä

Kruunuvuorenrannan Rosalankujalla TA-Asumisoikeus Oy välittää asumisoikeusasuntoja, jotka ovat vuokra- ja omistusasumisen väliin sijoittuvia vaihtoehtoja. Asumisoikeusasunnossa asukas sijoittaa 15 % asunnon hankintahinnasta ja maksaa sen jälkeen kuukausittaista käyttövastiketta.

Kruunuvuorenranta asunnot
Kuvat: Etuovi.com / TA-Asumisoikeus Oy

Tämä kolmannen kerroksen tilava neliö sijaitsee Kruunuvuorenrannassa upealla sijainnilla; merenrantaan on matkaa vain 500 metriä ja Laajasalon keskukseen kilometri. Palvelut ovat siis lähellä, mutta lasitetulta parvekkeelta avautuu rauhallinen näkymä mäntymetsään luonnon keskelle. Asunnossa on lisäksi kaksi vessaa ja sauna.

Kruunuvuorenranta asunnot
Kuvat: Etuovi.com / TA-Asumisoikeus Oy

Tämänkin asunnon asukkaat saavat nauttia Kruunuvuorenrannan kuuden kilometrin mittaisesta rantaviivasta, alueen kolmesta luonnonsuojelualueesta sekä runsaista luontopoluista, jotka sopivat niin lenkkeilyyn kuin koiran ulkoilutukseen.

Mikäli kohde on vielä myynnissä, voit tutustua siihen tarkemmin täällä.

Tilavaa paritaloasumista Kaitalahdenpuiston reunalla

Kruunuvuorenranta asunnot
Kuvat: Etuovi.com / PKT-Kiinteistöit Oy

Aivan kivenheiton päähän Kruunuvuorenrannasta on rakenteilla uusia paritaloja, jotka virallisesti sijaitsevat Laajasalossa, mutta ovat käytännössä aivan tulevaisuudessa valmistuvan raitiovaunulinjan varrella. Kuten myynti-ilmoituksessakin sanotaan: Kruunuvuoren sillan raitiotieyhteys vuonna 2026 on kävelymatkan päässä.

Kruunuvuorenranta asunnot
Kuvat: Etuovi.com / PKT-Kiinteistöit Oy

Näiden uudiskohteiden on määrä valmistautua keväällä 2020 omalle tontille ja parhaillaan ne ovat varattavissa. Paritalojen tontti rajoittuu rauhalliseen omakotitalo ympäristöön ja metsäalueeseen. Kaikissa kodeissa on oma terassi, pieni piha, autopaikka sekä runsaasi varastotilaa.

Mikäli kohde on vielä myynnissä, voit tutustua siihen tarkemmin täällä.

Kruunuvuorenrannan lähistöllä muutakin kuin uudiskohteita

Tämä artikkeli käsittelee Kruunuvuorenrannan asuntotarjontaa, mutta haluan silti nostaa esiin asian, että lähistöllä ja ylipäätään koko merellisessä Laajasalossa on tarjolla runsaasti myös vanhempia asuntoja. Tarjontaa siis on, vaikka uudiskohteiden joukosta ei löytyisikään juuri sitä sinulle sopivaa.

Kruunuvuorenranta asunnot
Kuvat: Etuovi.com / Kiinteistömaailma | Arabia Kalasatama

Tämä rivitaloasunto sijaitsee halutulla alueella Laajasalossa merenrannan läheisyydessä, vain 300 metrin päässä uimarannasta. Tulevalle Kruunuvuorenrannan rantabulevardille on kävelymatka ja jonain päivänä raitiovaunuyhteys palvelee myös tämän talon asukkaita.

Kruunuvuorenranta asunnot
Kuvat: Etuovi.com / Kiinteistömaailma | Arabia Kalasatama

Tässä yksitasoisessa kodissa on isot avarat ikkunat, joista valo pääsee tulvimaan sisälle. Unelmakohde heille, jotka etsivät parhaillaan remonttikohdetta Laajasalon merelliseltä asuinalueelta.

Mikäli kohde on vielä myynnissä, voit tutustua siihen tarkemmin täällä.

Jos Kruunuvuorenranta alueena kiinnostaa, niin luehan myös tämä juttu, jossa Kruunuvuorenrannan asukas Silvia kertoo mikä asuinalueessa on parasta.

Tutustu Kruunuvuorenrantaan myös Etuovi.comin aluesivulla

Katso kartalta minkälaisia asuntoja Kruunuvuorenrannassa on myynnissä

Hilla Stenlund

Käy tutustumassa myös muihin Helsingin kaupunginosiin! Sijaitseeko seuraava kotisi kenties idyllisessä Vallilassa, yhteisöllisessä Kalasatamassa tai tyylikkäässä Töölössä?

Yksi kommentti sivuun “Trendikkäitä loft-koteja ja metsäisiä maisemia Kruunuvuorenrannassa

  1. Ihan kiva jos vielä karttoihin tulisi merkittyä oikeat kaupunginosaien ja osa-lueiden nimet.. (Suomensuo??? = Hevossalmi)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Sammio