Juulia Vuori

Esteetikko ja sisustusintoilija / Etuovi.com

Yhteistyössä:

Leikittelen usein ajatuksella siitä, minkälaisen keittiön suunnittelisin itselleni, mikäli minkäänlaisia budjettirajoitteita ei olisi. Unelmieni keittiön keskipiste olisi suuri saareke, joka tarjoaisi runsaasti työskentelytilaa ja jonka ääressä ystäväni voisivat istuskella valmistaessani heille illallista. Säilytystilaakin olisi vähintään riittävästi ja kaikille tavaroille olisi paikkansa, myös käytännöllinen kierrätyspiste löytyisi. Keittiössä olisi puiset, helmenharmaat peiliovet ja tasot olisivat kaunista kiveä. Aamiaiskaappikin olisi kiva…

Todellisuudessa keittiön suunnittelu tapahtuu kuitenkin yleensä jonkinlaisen budjetin puitteissa. Keittiötä suunnitellessa kannattaakin kertoa avoimesti budjetistaan, näin keittiösuunnittelija osaa suositella sopivia ratkaisuja. Myös villeimmistä visioistaan kannattaa kertoa vaikka budjetti ei päätä huimaisikaan, sillä keittiöön on saatavilla lukuisia erilaisiin budjetteihin sopivia materiaaleja ja muita elementtejä. Tähän juttuun kokosin asioita, joista keittiön hintapalapeli koostuu.

 Yksi keittiö, kolme hintaa

Videolla Tampereen Ratinan Keittiömaailman keittiösuunnitelija Niina Järventausta kertoo, miten keittiön hintaan voi vaikuttaa. Tässä näet hyvän esimerkin siitä, kuinka samantyylinen keittiö voidaan toteuttaa erikokoisten budjettien puitteissa.

Nämä asiat vaikuttavat keittiön hintaan

Kuten keittiösuunnittelija Nina videolla totesi, materiaaleilla ja kodinkoneilla on iso vaikutus siihen, mikä keittiön hinnaksi muodostuu. Niiden lisäksi myös erilaiset yksityiskohdat ja päällisin puolin piilossakin olevat asiat ovat merkityksellisiä hinnan kannalta.

Uusi keittiö on iso ja pitkäaikainen ostos, joten ennen sitä kannattaa tutkailla huolellisesti omia tarpeita ja mieltymyksiä. Lue täältä keittiösuunnittelijan kattavat vinkit keittiön suunnitteluun 

Materiaalit

Kuten keittiösuunnittelija Nina videolla totesi, materiaaleilla on suuri vaikutus keittiön ilmeen ja toiminnallisuuden, mutta myös hinnan kannalta. Eri materiaaleista valmistettuja ovimalleja ja tasovaihoehtoja on saatavilla lukuisia, joten sopiva kombinaatio löytyy varmasti.

Tutustu erilaisiin ovimateriaaleihin

Täällä voit vertailla erilaisia tasomateriaaleja

Kodinkoneet

Kodinkoneilla on iso rooli keittiön hinnan muodostumisessa. Niitäkin valitessa kannattaa tutkiskella sisäistä kotikokkiaan ja miettiä, onko tarvetta hienoille ominaisuuksille vai riittäisikö perusmalli.

Kodinkoneet on järkevää ostaa keittiön toimittajalta, sillä näin voidaan varmistua niiden yhteensopivuudesta kalusteiden kanssa ja asennuksen koordinointi on helpompaa. Näin vältytään ylimääräisiltä sähläyskustannuksilta.

Tutustu täällä Keittiömaailman huippumerkeistä koostuvaan kodinkonevalikoimaan

Kaapistojen määrä

Mitä enemmän kaapistoja, sitä suurempi keittiön hinnasta muodostuu. On hyvä miettiä, mitkä omat tarpeet säilytystilan suhteen ovat. Tarvitaanko esimerkiksi yläkaappeja ollenkaan? Jos on innokas kotikokki, on mukavaa, että keittiötarvikkeille ja pienille kodinkoneille on hyvin tilaa.

Tutustu täällä kaappien ja laatikostojen ominaisuuksiin

Mekanismit

Nykyään erilaiset keittiön käyttömukavuutta kasvattavat ovi- ja säilytysmekanismit ovat suosittuja. Sähköttömän TIP ON -mekanismin avulla laatikostot avautuvat kevyesti painamalla, vetimettömiin kaapistoihin interoidun tiskikoneen saa avattua etusarjaa koputtamalla. Kaappien ja laatikostojen sisään saadaan monenlaisia säilytysjärjestelmiä, tai vaikka silityslautamekanismi. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat!

Tutustu täällä uusimpiin keittiöinnovaatioihin, niiden joukosta löydät upeita idoita mekanismien hyödyntämiseen

Yksityiskohdat ja lisätarvikkeet

Myös ehkä pieniltä tuntuvilla lisätarvikkeilla, kuten pistorasioilla, altailla, hanoilla ja valaistuksella on vaikutusta keittiön hintaan. Yksityiskohtia ei kannata unohtaa budjettia miettiessa, sillä ne antavat keittiölle viimeistellyn ilmeen.

Oli budjetti sitten iso tai pieni, Keittiömaailmalla pakettiin kuuluu aina yksilöllinen ja veloitukseton keittiösuunnitelma, tilaustyönä Nastolassa valmistettu kotimainen keittiö ja sen käyttöiän kattava takuu. Lue lisää täyden palvelun Keittiömaailmasta

Minkälainen olisi sinun unelmiesi keittiö? Kokeile täällä erilaisia malli- ja materiaaliyhdistelmiä ja katso hinta-arvio unelmakeittiöllesi

Mikäli  ajatus uudesta keittiöstä kutkuttaa, varaa täältä maksuton suunnitteluaika lähimpään Keittiömaailman myymälään

-Juulia

Katso myös nämä

Yksi kommentti sivuun “Yksi keittiö, kolme hintaa – näin keittiön hinta muodostuu

  1. Sorry, mutta nämä kuvavaihtoehdot ovat 99% niin kauheita, että en haluaisi mitään niistä. Miksi kodin pitäisi olla täynnä pikku purkkeja, ruukkuja, kiviä, rumia puulootia, rojuja. pakonomaisesti levitettyjä vilttejä, pahimmassa tapauksessa sellaisia kuin asunnonmyynti-ilmoituksissa tai sisustusnäyttelyissä, joissa on kirjaimia, teini-ikäisten tauluja, tekosieviä mietelauseita, heinäseipäitä, huonekalut kuin kuluneita ja rikkinäisiä nurkantakusia….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio